Kunnanjohtajan uuden vuoden 2010 puhe Lapinlahdella ja Varpaisjärvellä
31.12.2009 | Kunnanjohtaja
Hyvät Uuden Vuoden vastaanottajat!
Viime vuosien jokamieskäyttöön yleistyneitä keksintöjä ovat navigaattorit, laitteet, jotka opastavat perille määränpäähän. Navigaattorin käyttäjältä luonnollisesti edellytetään tieto, minne on menossa. Laitteen käyttäjä voi halutessaan valita reitin mutta on myös mahdollisuus antaa reitin valinta laitteen tehtäväksi ja luottaa siihen, että lyhin reitti vie perille. Käytäntö on osoittanut, että laitteen valinnat eivät välttämättä ole onnistuneita. Osa teistä ei ole ajokuntoisia, laitteen paikannus toimii epätäydellisesti tai mukaan tulee muu sattuma. Hyväksi esimerkiksi viime mainituista käynee se, että eräs amerikkalainen pariskunta muutama viikko sitten oli retkellään Newadassa ajautunut muutamaksi päiväksi ns. "huitsin Nevadaan", ts. eksynyt teille tietymättömille lumituiskussa ja pakkasessa. Pariskunnan oli pelastanut menehtymiseltä vain hyvä varautuminen odottamattomiin tilanteisiin.
Koko vuosikymmen ja erityisesti kulunut vuosi on ollut matka, jossa ainakin talouden navigaattorit ovat toimineet perin epätäydellisesti. Tai sitten täydellisesti - olemme vain huonosti lukeneet ohjekirjamme. Kauppalehden kolumnisti Ilkka Lammen mukaan ikävimmät luvut historiaan joudutaan kirjaamaan rakenteeksi muuttuvasta terrorismista, talouden taantumasta syineen ja kolmanneksi yleisestä moraalikadosta Madoff -skandaaleineen, jotka kaikki ovat aiheuttaneet maailmantaloudelle kroonisia tulehduksia. Varsin uskottavilla tahoilla ennakoidaankin, että kestää pitkään ennen kuin talouden romahduksesta selvitään kuiville. Eikä maailma rakenteineen ole entisen näköinen.
Kuntaparimme on osa suomalaista yhteiskuntaa ja siten kiinteästi sidoksissa sen prosesseihin ja talouteen. Keväällä 2009 nopeasti huonontunut tilanne on heijastunut vakavana molempien kuntien yritystoimintaan. Kuluneen vuoden aikana paikalliset yritykset ovat lomauttaneet ja irtisanoneet väkeään niin, että vuoden takaiset työttömyysluvut alle kymmenestä prosentista ovat kohonneet Lapinlahdella 14 %:iin ja Varpaisjärvellä yli 16 %:n tasolle. Lapinlahdella parhaimmillaan yli 100 työntekijää työllistäneen Midas Touchin toiminta "Älytalolla" on loppunut lähes kokonaan ja Varpaisjärven teollisuuden lippulaiva Incap Furniture, joka vielä syksyllä 2008 työllisti n. 100 henkilöä, on ollut pysähdyksissä heinäkuusta lähtien.
Heikko työllisyystilanne heijastuu väestömäärään kielteisesti - molemmissa kunnissa on odotettavissa väestötappiota. Yhteinen väestötappio vuodelta 2009 arvioidaan n. 70 hlöksi.
Taloudellisen laman vaikutukset heijastuvat kuntataloudessa osittain viiveellä. Kuluneen vuoden osalta kuitenkin yhteisöveron tuoton pieneneminen on nähtävissä jo nyt molemmissa kunnissa, mutta erityisesti Lapinlahdella elinkeinorakenteen erilaisuudesta johtuen. Yhteisöverotilitys tullee olemaan heikko ainakin muutamat seuraavat vuodet yritysten kirjatessa tappioitaan. Verotulokertymän ennakoidaan olevan alkavan vuoden osalta vahvasti miinusmerkkinen. Vaikka kuntaparin talous onkin vielä tasapainossa, alkava vuosi on talouden kannalta erittäin vaativa. Molemmissa kunnissa talousarvio on lievästi alijäämäinen, mutta siihen on mahdollisuus vahvojen puskurien vuoksi.
Kuntien investointiohjelmissa taloudelliset realiteetit tulevat vahvasti esiin.
Näyttää siltä, että nykyinen taloudellinen tilanne ei mahdollista investointeja ilman lisävelkaantumista. Kuntien velkamäärän kasvattaminen vaatii investointien suhteen tiukkaa harkintaa. Kuntaparin velkaantumisaste on maakunnan keskiarvon alapuolella, mutta on todettava, että keskiarvovelkaantuminen on huono mittari. Enemmän on kiinnitettävä huomiota tosiasialliseen velanmaksukykyyn.
Kuluneen ja tulevan vuoden merkittävimmät investoinnit suuntautuivat Lapinlahdella pääasiassa vesilaitoksen toimintaan. Kunnan jätevedenkäsittelyyn liittyy myös merkittäviä seudullisia odotuksia tulevalla vuosikymmenellä. Keskustelu Ylä-Savon yhteisestä jätevesien käsittelystä alkaa ympäristövaikutusten arviointina jo tulevana vuonna. Muutoin Lapinlahden investoinneista kunnanvaltuusto on päättänyt, että vuosittainen taso talousarviovuonna ja suunnitteluvuosina voi olla keskimäärin 2,5 M€. Tulevan vuoden merkittävimmät investoinnit liittyvät Alapitkän koulukeskuksen parannukseen. Lisäksi kunta panostaa katujen peruskorjaukseen mm. Portaanpääntielle.
Varpaisjärven merkittävimmät investoinnit kuluvalla vuodella liittyivät terveyskeskuksen peruskorjaukseen. Hanke saataneen loppuun kesällä 2010. Tulevana vuonna alkaa myös paloaseman peruskorjaus, mikäli hankkeelle järjestyy palosuojelurahaston rahoitusta.
Hyvät varpaisjärveläiset/lapinlahtelaiset
Kuluvan vuoden merkittävin hanke kuntaparin yhteisessä historiassa on vuoden 2009 maaliskuussa aloitettu kuntaliitosselvitys. Selvitys on saatu päätökseen ja prosessi jatkuu ensi viikon kuulemisilla. Tulevan helmikuun 1. pnä molempien kuntien hallitukset käsittelevät mahdollista kuntaliitosta ja valtuustot ilmaisevat 8.2.2010 asiaan lopullisen kuntien kannan.
Tehdyssä selvityksessä ei ole tullut esiin mitään sellaista tosiasiallista, perusteltua syytä, minkä vuoksi kuntaliitosta ei olisi mahdollista esittää kunnanvaltuusojen päätettäväksi.
Asian suhteen molemmat kunnat ovat vedenjakajalla. Kuntaparin keskinäisen yhteistyön tie on kuljettu niin pitkälle, että itsenäisinä sitä on vaikea syventää. Tehdyt yhteistyösopimukset ovat hyödyttäneet molempia kuntia, mutta Varpaisjärven kunnalle ne ovat olleet välttämättömiä palvelujärjestelmän pitämiseksi nykyisellään.
Päätös kuntaliitoksen tekemisestä tai tekemättä jättämisestä on siinä mielessä lopullinen, että päätöksen jälkeen kuntaparin toiminta ei jatku entisellään. Mielestäni muu puhe on älyllistä epärehellisyyttä ja kuntalaisten harhaanjohtamista.
Mahdollinen myönteinen päätös tarkoittaisi sitä, että täsmälleen vuoden päästä Varpaisjärvi ja Lapinlahti yhdessä muodostaisivat Ylä-Savossa Iisalmen jälkeen toiseksi suurimman kunnan. Koko Pohjois-Savon alueella uusi kunta olisi viidenneksi tai kuudenneksi suurin - joka tapauksessa Leppävirran kanssa suurin piirtein samankokoinen . Muutos tarkoittaisi nykyisen kuntaparin alueen elinvoimaisuuden vahvistumista, tarpeettoman hallinnon karsimista ja erityisesti varpaisjärveläisten osalta palvelujen saatavuuden varmistamista taloudellisista häiriöistä riippumatta nykyistä kevyemmällä verotaakalla. Meidän on syytä muistaa, että palvelujen järjestäminen kuntalaisille on kuntalain mukaan kunnan perustehtävä - oikeastaan se ainoa.
Kielteinen päätös kummassa kunnassa tahansa tarkoittaisi hankkeen kariutumista ja ennen muuta epäluottamusta yhteistyökumppanin suuntaan. Seurauksena olisi väistämättä nykyisten yhteistyösopimusten uudelleen arviointi - joiltakin osin hyvinkin nopeasti. Arvioni mukaan vuosia rakennettu myönteinen symbioosi hajoaisi epätyydyttäväksi naapuruudeksi, vuosia kestäväksi kyräilyksi ja vailla järkevää pohjaa olevaksi huuhailuksi muka parempien yhteistyökumppaneiden löytämiseksi. Loogisesti pääteltynä prosessin sivutuotteena tulisi lisäksi ympäristön varauksellinen suhtautuminen meihin uskottavina yhteistyökumppaneina.
Hyvät kuulijat
Kaikesta maailmanmenosta huolimatta on uskottava ihmiseen ja ihmisen mahdollisuuksiin rakentaa uutta, myönteistä tulevaisuutta. On uskottava, muuten elämällä ei ole mieltä. On ymmärrettävää, että käyttäytymistämme ja päätöksiämme ohjaa vahvasti myös tunne. Tunne on kuitenkin subjektiivinen, yleistettäväksi liiaksi omakohtainen, jonka rationaaliset kiinnikkeet todellisuuteen ovat pääsääntöisesti olemattomat. Kollektiivinen tunne, jos sellaista on olemassa, on illuusio, joka pohjana ei ole rakennuskelpoinen. Varpaisjärvi ja Lapinlahti ovat vuosia varmistaneet kuntalaistensa palveluja yhdessä järjellä ja sydämellä - enemmän kuitenkin järjellä. On perusteltu syy toivoa ja uskoa, että tässä isossa yhteisessä asiassa päätös on ennen muuta alueen asukkaiden kannalta järkevä.
Osaltani ja kuntaparin henkilöstön puolesta kiitän Lapinlahden ja Varpaisjärven luottamushenkilöstöä hyvästä yhteistyöstä ja ymmärryksestä haasteellisissa tilanteissa. Kiitän myös kuntaparin asukkaita ja kuntanaapureita sekä yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Toivon erityisesti yrityselämälle uskoa tulevaisuuteen.
Onnea vuodelle 2010!
Kunnanjohtaja Heikki Airaksinen


Ajankohtaista
Tulosta
Alkuun