Poistuminen | Toimielimet | Kunnanvaltuusto | Pöytäkirja 08.02.2010

Kunnanvaltuusto
Kokous 08.02.2010 / Pykälä 4



Peruspalvelulautakunta
§ 8
19.01.2010
Kunnanhallitus
§ 18
01.02.2010
Kunnanvaltuusto
§ 4
08.02.2010

Luokanopettajan viran muuttaminen erityisluokanopettajan viraksi

PERUS § 8

Erityisen ja tehostetun tuen tarpeessa olevien oppilaiden määrä on kasvanut. Lapinlahden kunnassa on viisi erityisluokanopettajan virkaa, joista kaksi keskittyy kehitysvammaisten opetukseen ja kolme muuhun luokkamuotoiseen erityisopetukseen. Kun perusopetusasetuksen mukaan erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen oppilaitten enimmäisryhmäkoko on kymmenen ja harvoin opetuksen järjestäminen erityisen ja tehostetun tuen tarpeessa oleville oppilaille olisi järkevääkään isommassa ryhmässä, kaikki ne oppilaat, jotka ovat erityisopetukseen otettuja tai siirrettyjä tai muutoin hyötyisivät pienryhmäopetuksesta eivät tällä hetkellä pääse pienryhmäopetukseen. Kasvaneen tarpeen vuoksi on perusteltua muuttaa yksi luokanopettajan virka erityisluokanopettajan viraksi. Kyseessä on täyttämättömänä oleva luokanopettajan virka.

Erityisluokanopettajan erityisistä kelpoisuusehdoista säädetään asetuksessa opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista.

Perheosaston osastopäällikkö esittää

Peruspalvelulautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se muuttaisi luokanopettajan viran erityisluokanopettajan viraksi.

Peruspalvelulautakunta toteaa, että erityisluokanopettajan erityisistä kelpoisuusehdoista säädetään asetuksessa opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista.

Erityisluokanopettajan virka täytetään 1.8.2010 alkaen toistaiseksi. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimitettava työnantajalle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä tuotava nähtäväksi lain 504/ 2002 mukainen rikosrekisteriote. Virka julistetaan haettavaksi valtuuston tehtyä päätöksen viran muuttamisesta. Virkavalinnan tekee peruspalvelulautakunta. Virkavalinnassa käytetään valintaryhmää.

Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.

KHALL § 18

 

Kunnanjohtaja esittää
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se muuttaa peruspalvelulautakunnan esityksen mukaisesti luokanopettajan viran erityisluokanopettajan viraksi 1.8.2010 alkaen.

Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

KVALT § 4

Kunnanhallitus esittää
Kunnanvaltuusto muuttaa peruspalvelulautakunnan esityksen mukaisesti luokanopettajan viran erityisluokanopettajan viraksi 1.8.2010 alkaen.

Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.






©