Maaseutuelinkeinolautakunta |
§ 10 |
10.02.2010 |
Lausunto viemärilaitosten toiminta-alueista
MAASE § 10
Lapinlahden kunta päivittää kunnan alueella toimivien vesihuoltolaitosten toiminta-alueita. Tähän mennessä jätevesiviemäröinnin toiminta-alue on määritelty vain Lapinlahden kunnan vesiliikelaitokselle. Nyt jätevesiviemäröinnin toiminta-alueet määritellään myös Ahmon vesiosuuskunnan, Lahdenperän vesiosuuskunnan, Mäntylahden vesiosuuskunnan ja Pajujärven vesiosuuskunnan toiminta-alueille.
Ns. tavoitteelliset rakentamisalueet (tavoitteelliset toiminta-alueet) kaikkien osuuskuntien osalta sisällytetään vesihuollon kehittämissuunnitelmaan ja käsitellään sen yhteydessä vuoden 2010 aikana.
Määritellyt jätevesiviemäröinnin toiminta-alueet on esitetty kartoilla, jotka ovat nähtävänä kokouksessa.
Lapinlahden kunnan tekninen lautakunta pyytää maaseutuelinkeinolautakunnan lausuntoa hyväksymistään Ahmon, Lahdenperän, Mäntylahden ja Pajujärven vesiosuuskuntien jätevesiviemäröinnin toiminta-alueista.
Maaseutusihteeri esittää
Maaseutuelinkeinolautakunnalla ei ole huomautettavaa esitetyistä Ahmon, Lahdenperän, Mäntylahden ja Pajujärven vesiosuuskuntien jätevesiviemäröinnin toiminta-alueista.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin lisäyksellä, että ns. tavoitteellisten rakentamisalueiden (tavoitteellisten toiminta-alueiden), jotka on myös tässä yhteydessä esitetty, osalta on tarkkaan mietittävä jätevesiviemäröinnin rakentamisen järkevyys kauas haja-asutusalueille.