Poistuminen | Toimielimet | Peruspalvelulautakunta | Pöytäkirja 02.03.2010

Peruspalvelulautakunta
Kokous 02.03.2010 / Pykälä 38



Peruspalvelulautakunta
§ 38
02.03.2010

Opetusministeriön opetusryhmien pienentämiseen kohdennetun valtionavustuksen käyttäminen

PERUS § 38

Lapinlahden kunta on saanut Opetusministeriöltä 70 200 euroa opetusryhmien pienentämiseen kohdennettua valtionavustusta.

Valtionavustus tulee käyttää vuonna 2010. Valtuusto on talousarviokäsittelyn yhteydessä päättänyt tuntimäärästä lukuvuodelle 2010-2011. Peruspalvelulautakunta on keväällä 2009 päättänyt tuntien jakamisesta kouluille lukuvuodeksi 2009-2010 ja helmikuussa 2010 tuntien jakamisesta kouluille lukuvuodeksi 2010-2011 valtuuston määräämissä puitteissa. Opetusryhmien pienentämiseen kohdannettu valtionavustus mahdollistaa ja velvoittaa näistä tuntimääristä poikkeamisen.

Hakemuksen ja valtionavustuspäätöksen mukaisesti valtionavustusta voidaan käyttää henkilöstön palkkauskuluihin. Käytännössä sitä voidaan käyttää jakotuntien lisäämiseen tai samanaikaisopetukseen. Jotta järjestelyt eivät aiheuta ylimääräisiä kuljetuskustannuksia, ne tulee suunnitella koulukohtaisesti.

Kevätlukukaudella 2010 valtionavustuksen käyttö aloitetaan Lapinlahdella seuraavasti:

Alapitkän koulu, viikot 8-19, yhteensä 4 tuntia / viikko jakotunteina

Nerkoon koulu, viikot 11-21, yhteensä 5 tuntia / viikko jakounteina

Matin ja Liisan koulu, 9.2.2010 alkaen, yhteensä 44 tuntia / jakotunteina.

Martikkalan koulu aloittaa valtionavustuksen käytön syksyllä 2010.

Alakouluissa opetus toteutetaan omien opettajien voimin. Yläkoulussa valtionavustuksen käyttö kohdentuu kieltenopetukseen ja sitä varten on palkattu 4. jakson ajaksi määräaikainen päätoiminen tuntiopettaja. 5. jaksoksi palkataan niinikään päätoiminen kielten tuntiopettaja.

Terveysosaston osastopäällikkö esittää

Peruspalvelulautakunta päättää lisätä talousarvion mukaisiin koulujen tuntimäärin kevätlukukaudeksi 2010 tunteja seuraavasti:

Alapitkän koulu, viikot 8-19, yhteensä 4 tuntia / viikko

Nerkoon koulu, viikot 11-21, yhteensä 5 tuntia / viikko

Matin ja Liisan koulu, 9.2.2010 alkaen, yhteensä 44 tuntia / viikko

Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.





©