Peruspalvelulautakunta |
§ 34 |
02.03.2010 |
Vanhusten ja vammaisten perhehoidon palkkiot ja korvaukset sekä toimintaohje vuodelle 2010
PERUS § 34
Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon, kasvatuksen tai muun huolenpidon järjestämistä yksityiskodissa hänen kotinsa ulkopuolella. Perhehoitoa sääteleviä lakeja ovat Sosiaalihuoltolaki (1984), Perhehoitajalaki (1992), Laki perhehoitajalain 2§:n ja 3§:n muuttamisesta (2006) sekä Laki perhehoitajalain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta (2009).
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut 7.12.2009 kuntatiedotteen perhehoidon palkkioista ja korvauksista vuodelle 2010. Hoitopalkkioita tulee perhehoitajalain (312/1992) 2 §:n mukaisesti tarkistaa kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Vuodelle 2010 vahvistettu palkkakerroin on 1,231. Indeksimuutoksen perusteella hoitopalkkio korottuu 3,27% Hoitopalkkion vähimmäismäärä 1.1.2010 lukien on 347,41 €/kk perhehoidossa olevaa henkilöä kohti.
Laki perhehoitajalain 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta astui voimaan 1.1.2010. Lain mukaan elinkustannusindeksiin sidottujen perhehoidon kulu- ja käynnistämiskorvauksiin, sekä perhehoitajan ja kunnan välisessä toimeksiantosopimuksessa sovittujen korvausten määriin ei tule korotuksia vuonna 2010.
Liitteenä 1 vanhusten ja vammaisten perhehoidon toimintaohje vuodelle 2010.
Terveysosaston osastopäällikkö esittää
Peruspalvelulautakunta hyväksyy vanhusten ja vammaisten perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset, sekä toimintaohjeen vuodelle 2010 liitteen 1 mukaisesti.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.