Poistuminen | Toimielimet | Kunnanhallitus | Pöytäkirja 08.03.2010

Kunnanhallitus
Kokous 08.03.2010 / Pykälä 47




Kunnanhallitus
§ 47
08.03.2010

Äänestysaluejako

KHALL § 47
Lapinlahdella on 9 äänestysaluetta, joista pienimmässä (Puoliväli) on 160 äänioikeutettua ja suurimmassa (Kirkonkylä, itäinen) hieman yli 2.000 äänioikeutettua. Selvästi alle 500 äänioikeutettua on Heinäahossa (206), Martikkala-Väisälänmäellä (205), Mäntylahdessa (207), Pajujärvellä (373) sekä Puolivälissä.

Vaalilain mukaan pieniksi äänestysalueiksi katsotaan sellaiset äänestysalueet, joissa ennakkoäänestyksessä on vähemmän kuin 50 hyväksyttyä ennakkoäänestyskuorta, tai keskusvaalilautakunta arvioi, että äänestysalueella käy vaalipäivänä alle 50 äänestäjää. Kaikki edellä luetellut alle 500 äänioikeutetun äänestysalueet ovat vaalilain tarkoittamia pieniä äänestysalueita.

Vireillä olevan kuntaliitoksen toisella osapuolella, Varpaisjärvellä, on kaksi äänestysaluetta, mistä johtuen on tarpeen tarkastella äänestysalueiden yhtenäistämistä yhdistyvässä kunnassa.

Vuonna 2005 oli käsittelyssä esitys äänestysalueiden yhdistämisestä, mutta asia ei edennyt kunnanhallituksesta valtuuston päätettäväksi, mutta asia on syytä käsitellä kuntaliitoksen johdosta.

Kunnansihteeri esittää
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Lapinlahden kunnan äänestysaluejakoa muutettaisiin siten, että nykyisen Lapinlahden alueelle muodostetaan neljä äänestysaluetta siten, että Alapitkän nykyiseen äänestysalueeseen liitetään Pajujärven äänestysalue, Kirkonkylän itäiseen äänestysalueeseen liitetään Heinäahon ja Puolivälin äänestysalueet, Kirkonkylän läntiseen äänestysalueeseen liitetään Martikkalan ja Mäntylahden äänestysalueet (liite 1). Nerkoon äänestysalue säilyy entisellään. Mikäli kuntaliitos toteutuu esityksen mukaisesti säilyy Varpaisjärven nykyiset äänestysalueet sellaisenaan, mutta äänestysalueiden numerointi yhtenäistetään kuntaliitospäätöksen varmistuttua.

Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.


 





©