bannerikuva

Vuonna 1921 kunnan viljelykset päätettiin ”viljellä kunnan lukuun”. Tilanhoitotoimikunta huolehti viljelyksistä. Kunnantilalle ostettiin kaksi lehmää ja hevonen. Kunnan maatilalle rakennettiin sementtinavetta vuonna 1938.

Tilan vakinaiset työntekijät olivat tilanhoitaja, tallimies sekä kaksi työmiestä. Maatilan karjanhoitajaksi tuli vuonna 1938 Aili Partanen. Hänellä oli apulaisena Tiina Ruuskanen. Tilanhoitajina olivat 1920- ja 1930-luvuilla O.F. Kuvaja ja August Kekkonen, 1940-luvulla Elias Pirkkolainen, Paavo Korhonen ja Eino Ekola, vuosina 1948-58 Heikki Jantunen, 1958-62 Pekka Rissanen ja vuodesta 1962 lähtien Jussi Tervo. Muita tilan työläisiä olivat mm. työmies/tallimies Otto Väisänen ja traktorimies Vilho Hiltunen.

Maatila koki muutoksia sotien jälkeen. Tuhannen hehtaarin tilasta jäi jäljelle asutustilojen lohkomisen jälkeen 400 hehtaarin tila, jonka viljelty pinta-ala oli 32 hehtaaria. Tilalla oli 25 lehmän lisäksi nuorta karjaa, sikoja ja hevosia. Peltoalaa kasvatettiin kaupoin, vuokraten ja vaihdoin esimerkiksi pappilan pellot seurakunnalta vaihdettiin metsäpalstaan ja näin käyttöön saatiin 42 ha peltoa, johon sisältyi Berliinin 10 ha:n laitumet. Laitumet kunta oli raivannut Rosvopetäikkö-nimisestä alueesta.

Maatilalta saatuja tuotteita käytettiin kunnan omien laitosten ruokahuollossa esimerkiksi kunnalliskodilla. Kunnalliskodin hoidokit osallistuivat myös alkuaikoina työskentelyyn maatilalla ja navetassa. Kunnalliskoti oli maatilan päärakennuksen yhteydessä. Uusi kunnalliskoti rakennettiin 1928 nykyisen palvelukeskus Orvokin paikalle. Tilalla, heinätöissä ja perunannostossa, oli apuna kirkonkylän perheiden äitejä. Esimerkiksi perunat poimittiin urakkapalkalla, ½ hl laatikko oli 1 mk. Kansalaiskoulun oppilaat kävivät kunnantilalla työharjoittelussa ja töihin kuului esimerkiksi perunanlajittelu.

Se, että tilan navetta sijaitsi kirkonkylän ytimessä, aiheutti tilanhoidolle haasteita. Valituksia hajuhaitoista tuli lähiasukkailta ja kouluilta. Koulukeskuksen ja kunnantilan väli oli peltoa, kun Lepolan vanhustentaloja ja muita rivitaloja ei oltu vielä rakennettu. Berliinissä sijaitsevalle kesälaitumelle karja kuljetettiin irrallaan maantietä pitkin ja esimerkiksi kerran lehmä oli poikennut tieltä tienvarren talon kasvimaalle talloen juuri laitetun kasvimaan. Tietysti tästäkin tuli valituksia. Berliiniin oli vietävä myös lantakuormat kylän läpi. Höyryä lantakuorma toi omat hajuhaitat kylänraitille.

Kunnantilan palveli eri tavoin kuntalaisia ja monenlaisia asiakkaita. Lähiseudun viljelijät käyttivät astuttamassa emakoita kunnantilan karjulla. Kunnantilalle oli sijoitettuna Maamiesseuran hevososaston siitosori (40-50-luvulla) ja siitoskäyttö oli runsasta. 60-luvulla kunnantilalle ostetulla Jaakko-kuivurilla kuivattiin viljaa ulkopuolisille silloin kun tilalla ei ollut omaa kuivattavaa. Tilanhoitajan töihin kuului halkokauppa. Vuosittain myytiin 200 kuutiometriä halkoja. Kunnantila tuotti rahaa kunnan kassaan myös tinkimaidon myynnillä. Tämä myös lisäsi tilan kannattavuutta, koska tinkimaidosta saatiin parempi litrahinta kuin meijeriltä. Tinkiläisiä oli parhaimmillaan viitisenkymmentä. Tinkimaidon myynti oli merkittävää, sillä tinkimaidon hinnan ja meijerin maksaman erotuksella saatu tulo riitti karjakon palkkaamiseen. 70-luvun alussa hankittiin mansikkamuovin levityskone, jota vuokrattiin myös muille mansikanviljelijöille. Myös muita erikoisia ja erilaisia tehtäviä hoiti kunnantilan tilanhoitaja, esimerkiksi kunnanlääkärille piti ajaa tonkilla käyttövesi lammesta Berliinistä, kun kaivo oli kuivunut tai kunnanlääkärin vastaanoton (joka sijaitsi nykyisessä Kunnantuvassa) jätesäiliön tyhjennys ja vienti kaatopaikalle.

Kunnan maatilan kannattavuus ja toistuvat tappiolliset vuodet 1950-luvulla aiheuttivat vilkasta keskustelua toimenpiteistä, joilla maatilan kannattavuus kohoaisi. Erillisen toimikunnan piti selvittää tappion syyt sekä tutkia maatilan vuokraamismahdollisuuksia. Vuonna 1957 valtuuston kokouksessa päätettiin kuitenkin huutoäänestyksellä (13-7) jättää maatila toistaiseksi vuokraamatta. Vuosina 1958-70 maatila tuotti 65 000 markkaa, josta kolmen viimeisen vuoden puhdas tuotti oli keskimäärin yli 10 000 mk. Vuosina 1958-70 investoitiin maatilan kalustoon, rakennusten peruskorjauksiin ja salaojitukseen 34 000 mk.

Karjataloudessa lehmien vuosittainen tuotos 1920-luvulla oli keskimäärin 2000 litraa, 1950-luvulla 3000 litraa. 50-60-luvun taitteessa kunnantilalla siirryttiin suomenkarjasta Ayrshire-rotuun ja jalostuksen ansiosta päästiin 5300 litraan. Uuden rodun avulla tilalle saatiin tuottoisa karja. Kunnantila oli aikanaan Varpaisjärven suurin maidontuottaja. Maatila oli jäsenenä karjantarkkailuyhdistyksessä. Varpaisjärven kunnan tilalla karjaa oli vuoteen 1971 saakka.

Kun karjanpidosta luovuttiin, alettiin etsiä uusia mahdollisuuksia. Vuodesta 1969 alkaen maatilalla viljeltiin pääasiassa rehuviljaa. Tilalla oli tehty jo aiemminkin kokeiluja erikoistumisen suuntaan, esimerkiksi vuonna 1964 kokeiltiin sokerijuurikkaan viljelyä. 1967 tehtiin päätös mustaherukanviljelystä, mutta herukanviljelyä kokeiltiin vain kahden vuoden ajan. Seuraavaksi ryhdyttiin viljelemään mansikkaa. Kunnan esimerkin innoittamina maanviljelijät kiinnostuvat mansikasta saatavista lisätuloista ja parhaimmillaan pitäjästä löytyi kolmisenkymmentä mansikkatilaa. Kunnan kohdalla viljely loppui, kun mansikkamaa tarvittiin rivitalotonteiksi. 1969 alettiin keskustella tuotantosuunnan muutoksesta ja päätös puutarhan perustamisesta tehtiin kunnanvaltuuston 60-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1971. Kauppapuutarhasta luovuttiin vuonna 1976. Toimintavuosi 1983 oli maatilan osalta käytännön viljelyn viimeinen vuosi.

Kunnantilan kiinteistöt saivat uutta käyttöä. Ensimmäinen tilan talouskeskukseen muuttanut yritys oli Paikallislehti Matti ja Liisa. Matti ja Liisa on perustettu Varpaisjärvellä Lions Club Varpaisjärven toimesta ja lehteä toimitettiin alkuaan Varpaisjärveltä käsin. Maatilan entisissä navettatiloissa aloitti vuonna 1972 toimintansa leipomo. Leipomotoiminta koki takaiskun 1976, kun leipomolla riehui tulipalo. Näinä aikoina Varpaisjärven leipomo oli kunnan suurin työllistäjä. Palossa rakennuksesta jäi jäljelle vain betoninen alaosa. Yläosa rakennettiin entisen mallin mukaisesti ja leipomo jatkoi toimintaansa, mutta vain muutaman vuoden. Kunnantilan rakennukset purettiin pois 1990-luvulla ja tilalle rakennettiin viiden rivitalon taloyhtiö.

Tekstiä koostettaessa käytetty lähteinä mm.:

Marjatta Haara, Kunnalliselämä, Varpaisjärvi-kirja

Jussi Tervo, Kunnan Jussi monessa mukana (toim. Heikki Valkonen)