bannerikuva
Etusivu / Kylät / Pohjois-Ollikkala / Historiaa ja muisteloita

Historiaa ja muisteloista

 

KOULUT

 

Pitkämäen kansakoulu

Pitkämäen koulupiiri syntyi vuoden 1899 koulupiirijaossa. Koulutyö alkoi uudessa koulussa vuonna 1905. Koulun pitkäaikaisia opettajia ovat olleet mm. Rosa Kivilahti ja Hilja Paldanius.
 

Pitkämäen kansakoulu lakkautettiin 1.8.1968, kun sen oppilasmäärä oli pysyvästi jäänyt alle kaksiopettajaisen kansakoulun sen aikaisen oppilasmääräminimin.
 

Kuva Pitkämäen koulun äitienpäiväjuhlasta vuodelta 1933 tai –34. Juhlassa esiintyi Pitkämäen nuorista koottu kuoro, jota ohjasi opettaja Hilja Paldanius.
 

Pällikkään kansakoulu

 

Pällikkään piiriin ruvettiin puuhaamaan koulua vuonna 1908. Koulutyö Pällikkään kansakoulussa alkoi elokuussa 1910. Koulun opettajana toimi mm. kirjailija Eino Säisä vuosina 1964-65. Pällikkään koulun pitkäaikainen opettaja oli Joonas Partanen Varpasenmäeltä. Koulutyö loppui Pällikkään koulussa vuonna 1968. Nykyään rakennus on kunnan omistuksessa ja se on vuokrattu taiteilija Mikko Valtoselle.

Horsmanmäen kansakoulu

 

Koulutyö alkoi Horsmanmäessä 29.9.1922, alkuun koulu toimi Rasilassa ja sittemmin Halolan tilalla. Varsinainen koulurakennus Horsmanmäkeen saatiin vuonna 1938. Aune Rakel Uotila (myöh. Ainesjärvi) oli koulun historian pitkäaikaisin opettaja. Vuonna 1970 koulupiiri yhdistettiin Heinäahon piiriin ja Horsmanmäen koulu lakkautettiin.

Peltomäen kansakoulu

 

Vuoden 1934 koulupiirijaon tarkastuksessa Horsmanmäen koulupiiri jaettiin kahtia. Peltomäen piiriin tuli lisäksi kuulumaan osia Pitkämäen ja Pällikkään piireistä. Koulutyö alkoi Antti Niskaselta vuokratussa tuvassa. Vuonna 1935 valmistui oma koulutalo. Kansakoulu toimi aina vuoteen 1966 saakka. Nykyään koulu on kirjailija (Finlandia-ehdokas vuonna 1986) Matti Pulkkisen ja vaimonsa Vuokon hallinnassa.

Heinäahon kansakoulu, Heinäahon peruskoulun ala-aste, Heinäahon koulu

 

Heinäahon koulun joulujuhlat joskus
1990-luvun alussa.

Heinäahon seutu kuului alkujaan pääosaltaan Pitkämäen koulupiiriin. Kun Ruokomäelle vuonna 1938 muodostettiin koulupiiri, osa Heinäahon aluetta tuli kuulumaan siihen. Sota lykkäsi Ruokomäen koulutalon rakentamista. Kun rakentaminen sitten 1940-luvun loppupuolella tuli ajankohtaiseksi ja keskustelun alaiseksi, olivat piirin alueen asutuksen painopisteet muuttuneet.

Sekä Sahapuron, Lammakkeen että Puolivälin alueille oli tullut siinä määrin uutta asutusta, että alettiin vaatia Ruokomäen piirin jakamista kahteen osaan. Vuoden 1949 alusta lukien Heinäahon ja Puolivälin koulut aloittivat toimintansa. Heinäahon koulua varten vuokrattiin Aatu Kestiltä pirtti luokaksi ja Janne Kiimalaiselta tupa käsityöhuoneeksi. Koulutalo, jonka suunnitteli arkkitehti Veikko Leinstén, valmistui vuonna 1951

 

Heinäahon koulun muistorikasta päättäjäisjuhlaa viettiin 6.5.2006 ja talon toiminta koulukäytössä loppui 3.6.2006.

KAUPAT

Pitkämäessä, Sopentien varressa, toimi kauppa, jota mm. Nissinen piti. Myös Taakkilassa  myytiin suolaa ym. tarpeellista.

Kiukonmäessä Kalle Kuosmanen piti kauppaa 40-luvun loppupuolella Mattilan tuvasta lohkotussa kopperossa. Siellä Väisälän mummo oli lapsenlapsensa kanssa karkinostossa. Kauppias oli laskenut kupongista taseet ja todennut vajausta olevan, mutta rikkinäinen ”Fazerin parhaat” –pussi oli kuitenkin löytynyt myyntiin ilman kuponkiakin.

Arttu Korhonen piti kauppaa ”Aatilan” kammarissa 30-luvun loppupuolella.

Kiukonmäessä Kallellassa on ollut Erkki Venäläisellä kauppa 50-60-lukujen paikkeilla, myymälänhoitajana toimivat Leena Ruotsalainen ja Jaakko Kainulainen. 1960-luvulla rakennettiin Venäläisen kauppa Kiukonmäentien risteykseen. Siihen tuotiin Ohenmäen asevarikolta parakki, joka kunnostettiin kaupaksi. Erkki Venäläinen rakensi kaupan ja möi sen myöhemmin Väinö ja Saimi Venäläiselle. Kauppa loppui 1960-luvun lopussa. Nykyään Mirja ja Erkki Mononen asuvat taloa.

Horsmanmäessä Rönkkö Vihtori piti kauppaa (nyk. Törkylä). Eetu Eskelisen kauppa oli tien toisella puolella ja myöhemmin Ylä-Savon kauppa Saramäentien varressa. Kaksi kauppaa oli toiminnassa yhtä aikaa! Myöhemmin Pirkko ja Kyösti Kauppinen aloittivat myös kaupanpidon Törkylää vastapäätä. Kauppa paloi, mutta varastorakennus on edelleenkin pystyssä.

Peltomäessäkin oli oma kauppa. Aino Savolainen piti kauppaa Raitalan kamarissa. Nykyään Raitalan omistaa eläkkeellä oleva kirjailija Matti Pulkkinen. Matti asuu Raitalassa ympärivuotisesti.

Pällikkäällä oli kaksi kauppaa. Toinen Tervolassa: Tervolan Joonaksen kauppa, toinen Puron talossa: Kalle Ruotsalaisen pieni kamarikauppa. Tarina kertoo ostajasta, joka saa kahvia emännältä ja samalla Kalle –kauppias kysyy: ”Paljonko sitä paloöljyä laitetaan?” Tähän ostaja vastaa: ”Kiitos, kiitos, puolenlitraa.” Kauppa oli toiminnassa vielä 60-luvun alkupuolella. Nykyään Kalevi Ruotsalainen asuu taloa. Tervon Joonas piti toistakin kauppaa, muutaman vuoden pidempään Tervolassa, nykyisen Leppämäentien varressa.

Heinäahossa oli Teodor Kestin kauppa aivan Heinäahon koulun kupeessa (nykyisin Holopais Kalevin ja Tainan talon kohdalla). Teodor Kesti oli omanlaisensa persoona. Jos asiakas ei syystä tai toisesta miellyttänyt,  kauppias ei silloin tavaroistaan luopunut vaan asiakas sai poistua tyhjin toimin. Koululaiset saivat monesti vanhemmiltaan kauppalistan, myös tupakka kuului kauppa-asioihin, tavarat käytiin ostamassa koulusta tulomatkalla. Teodorin kauppa, niinhän sitä kutsuttiin, paloi sitten salaman sytyttämänä 60-luvun puolivälin paikkeilla, vain kellari jäi muistuttamaan kauppapaikasta.

Myöhemmin kauppojen lopetettua alkoi myymäläautotoiminta, sen esiaste oli Murasen kaupan ”Putnikki”. Mies  kiersi moottoripyörällä talosta taloon keräämässä kauppalistat. Kerran viikossa Murasen sininen pakettiauto toi tavarat kotipihaan. Sittemmin Teuvo Parviainen jatkoi samalla tyylillä, tosin listojen keräys tapahtui pakettiautolla. Myöhemmin Parviaisella oli myös oikea kauppa-auto. Myös myymäläautoksi kutsuttuja autoja ajeli Pohjois-Ollikkalan alueella mm. Ylä-Savon auto, Korolaisen auto ja viimeisimpänä Varpaisjärven Lukkarilan kauppa-auto. Nykyäänkin Horsmanmäen, Varpasen ja Peltomäen suunnalla kulkee Sourunsalon kauppa-auto.

 

LAMPIINSALMEN LAVA, toimittanut Matti Pulkkinen

Lampiinsalmen lava rakennettiin kesällä 1961 Hiekkalahti nimiselle tilalle, joka oli kooltaan noin 10 aaria ja jonka omisti SKDL:n Pohjois-Ollikkala ry. ja Pällikkään työväenyhdistys. Lava rakennettiin talkoilla, sekä mies- että naisvoimin. Siihen aikaan ei juuri ollut koneita käytössä. Lavalle tuli 150m² tanssitilaa sekä esiintymistila soittajille. Autoille tuli pysäköintialue, ja käymälät sekä miehille että naisille. Valoina käytettiin kaasulyhtyjä, siksi tarvittiin sopiva määrä paloämpäreitä paloturvallisuuden varmistamiseksi.


Huvihuoneistoon sopi kerralla 300 ihmistä. Tarkastus tehtiin 12.8.1961, tansseja lavalla pidettiin kesään 1965 asti ja sen jälkeen tuli pidempi tauko. Vuoden 1976 kesällä tarvittiin taas talkooväkeä töihin lavan peruskorjaukseen ja samalla vedettiin sähköt ja rakennettiin ”puffetti”. Siitä lähtien lavalla on toimittu aktiivisesti.



Horsmanmäellä toimi ennen Lampiinsalmen lavaa Horsmanmäen tanssilava, jonka omisti Pienviljelijäyhdistys. Lava toimi 40-50-luvulla. Siellä oli hyvät orkesterit ja väkeä kävi laajalta alueelta.

Kuva: Lampiisalmen lavalla 1990-luvun loppupuolella näytelmäpiiri esitti kappaleen ”Karkaasvuen vuarat”.

 

Horsmanmäen näytelmäpiiri

Näytelmäpiiri toimi vuonna 1974-77 kansalaisopiston piirinä. Sketsiteatteria esitettiin enimmäkseen Pirkko Kauppisen tekstien pohjalta. Myös Eila Rissasen tekemä pienoisnäytelmä esitettiin, ohjaajana toimi Pirkko Kauppinen. Piirin näyttelijät olivat pääosin Horsmanmäeltä ja harjoitukset pidettiin Huttulassa. Rekvisiitta tehtiin itse, samoin puvustus, joka vaati luovaa hulluutta. Piiri esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa, mm. Lieksassa kansalaisopiston kulttuuripäivillä, sieltä tuli 2. palkinto ”Maan pesu” –sketsillä. Nykyään Heinäahon näytelmäpiiri esittää sen pohjalta versiota ”Hiäpäevä”. Muita kansalaisopiston piirejä tuli kuvaan mukaan, ihmiset muuttivat pois ja jotkut kuolivatkin. Porukka typistyi eikä uusia näyttelijöitä saatu mukaan, joten piiri koki luonnollisen kuoleman.

 

Pällikkään raittiusseura

Vuonna 1912 Pällikkään kansakoululle tuli opettajaksi Joonas Partanen Näykkäästä. Hän aloitti korkeamman hengenviljelyn. Joonas Partasen toimesta sai alkunsa 25.1.1925 perustettu Pällikkään raittiusyhdistys. Perustavassa kokouksessa yhdistykseen liittyi 45 henkilöä. Raittiusyhdistys piti kokouksia kerran kuussa. Kokouksissa oli ohjelmaa ja se tarjosi nuorisolle oivan tilaisuuden olla yhdessä. Tilaisuudet pidettiin yleensä koululla, mutta talotkin avasivat ovensa tilaisuuksien pitoon.

 

Raittiusseuran toiminnassa oli myös opintokerhoja, joita Joonas Partanen veti. Myös eri urheilulajeja harrastettiin, väkeä saapui Varpasilta ja Pitkämäestä asti. Urheilukenttänä toimi Rajamäen kohdalta Paisuaan päin ollut maantien suora.

 

Jo vuonna 1927 yhdistyksen johtomiehet alkoivat puuhaamaan omaa toimitaloa. Varainhankintana mm. pidettiin arpajaisia ja toimitettiin omaa lehteä. Puutavaraa kerättiin lahjoituksina vuonna 1932 ja seuraavana vuonna hirsirakenteinen talo valmistui. Siihen tuli laajan juhlasalin lisäksi ravintola ja keittiö sekä vahtimestarin asunto. Juhlasalin perällä oli näyttämö, ja ennen salia eteistilat. Vihkiäisjuhliin  elokuussa 1933 saapui väkeä ”pilvin pimein”. Päivällä pidetty vihkiäisjuhla meni säädyllisen kulttuurijuhlan merkeissä, mutta iltamien yleisötilaisuus muuttui illan vanhetessa jonkunmoiseksi kaaokseksi. Monet juhliin tulleet olivat tuoneet mukanaan ”miestä väkevämpää” ja se sai häiriköt hurjaan menoon. Tilanne muodostui salissa uhkaavaksi ja arimmat hyppäsivät ikkunasta ulos. Onneksi virkakunta saapui paikalle, autollinen poliiseja pöllähti pihaan mustalla maijalla ja silloin alkoi tapahtua – pamput heiluivat tiuhaan tahtiin ja mies toisensa jälkeen löysi paikkansa ulkorakennuksessa olevasta putkasta.

 

Kun Puron talon nuoret saapuivat juhlista, kyseli äiti-Akkaatta, millaista juhlissa oli ollut. Tapauksen kuultuaan Akkaatta päätteli, että raittiusyhdistyksen talon nimeksi passaisi hyvin ”Pamppula”. Niin tämä nimi jäi elämään, eikä muuta virallisempaa nimeä talolle annettu.

 

Vielä sotien jälkeen Pamppulassa toiminta jatkui jonkin aikaa. 50-luvulla siellä näytettiin mm. elokuvia ja pidettiin kesätansseja. Talvisin pitoja ei saanut järjestää, koska uunit olivat jo niin kulahtaneet ja lämmityskiellossa. Taloon ei tullut hommattua edes peltikattoa. Kesätanssien pitokin loppui 50-luvun lopussa, koska poliisit kävivät hajottamassa huonokuntoisen talon rappuset. Näin tarvittiin poliisivoimia sekä toiminnan alkaessa että loppuessa.

 

Television tulo ja nuorten väheneminen sai yhdistystoiminnan loppumaan. Niinpä kerran niin vilkkaassa käytössä ollut Pamppula ränsistyi aloilleen ja koki purkutuomion 1990-luvulla Raittiusyhdistys Liekin toimesta. Pamppula sijaitsi Puron talon ja Pällikkään talon puolivälissä 2 hehtaarin tontilla. Pitkäaikaisena vahtimestarina toimivat Saimi ja Jussi Nykky. Pällikkään Raittiusyhdistyksen toiminnasta on vanhemmalla väellä muistissa vielä monta mukavaa hetkeä, ja ainakin yksi lehti on vielä tallessa. Miten lie käynyt pöytäkirjojen ja muiden papereiden?

 

Yksi episodi Pamppulasta täytyy vielä mainita: nykyinen Taisto Saaresaho, entinen Blomerus – laulaja Luojan armosta, asusti äitinsä Iitan ja siskonsa Fannin kanssa Pamppulassa. Taisto syntyi Pällikkään koulun saunaan 1941 kesällä. Blomerukset saapuivat Pällikkäälle sodan aikana.

 


 

Pällikkään Pelimanneja

Joonas Tervo aloitti viulun soittamisen 1910-luvulla ja soitteli 20-30-luvulle saakka. Joonas soitti nurkka- ja talkootansseja, kerran riiviikkoaikaan Joonas soitteli kolmetoista päivää peräkkäin eri tilaisuuksissa, kerrotaan, että yhdet kolmepäiväiset häätkin Joonas soitteli.  Joonaksen soitannasta on 70-luvulta taltiointeja. Aatu Tervo, Joonaksen veli, joka asui talvet Juankoskella ja kesäisin Pällikkäällä, soitti yhdessä Joonaksen kanssa haitaria.

 

Taavetti Paldanius, ”Neerin Taavetti”, Pajumäestä soitti ainakin kaksirivistä haitaria 1910-30-luvuilla. Taavetti soitteli myös yhdessä Tervon Joonaksen kanssa. Taavetin isä Abner, oli tunnettu pilkkalaulujen tekijä.

 

Reino ja Aarne Kauppinen Pällikkään liepeiltä soittelivat yhdessä 1920-30-luvuilla. Reino soitti haitaria ja Aarne viulua.

 

Otto Eemil Lappalainen asui Nikinmäessä. Hän  soitteli viulua 1910-30-luvuilla. 1970-luvulla on nauhoitettu vanhoja pällikkäläläisiä soitteita hänen esittämänään.

 

Reino Ryynänen soitti haitaria 1930-40-luvulla. Reino oli enimmäkseen yksinään tanssittaja. Soittomatkat taittuivat hevosella tai suksella, haitari oli isossa repussa selässä. Reinon tiedetään soittaneen myös Pamppulan tansseissa. Reino asui Lehtolassa ja muutti myöhemmin Helsinkiin.

 

Huttusen sisarus-veljessarja: Väinö, Elias ja Elina (Elli Haatainen) soittivat 1940-50-luvuilla. Elina ja Elias soittivat myös 1970-80-luvuilla ja Elina jopa 90-luvullakin. Kaikki soittivat viulua yhdessä ja erikseen, joskus mukana saattoi olla hanuristikin, esimerkiksi Reino Ryynänen. Elias ja Elina soittivat Lapinlahden ja myöhemmin Pällikkään pelimannien riveissä. Kaikki Huttusen pelimannit soittivat myös haitaria, enimmäkseen omaksi ilokseen. Elina sävelsi ja sanoitti omiakin kappaleita. Sisarusparven isä, Santtu Huttunen, oli myös nuorempana soitellut kaksirivistä haitaria.

 

Hannes Haatainen (Elina Huttusen aviomies) Rokuasta soitti viulua 1940-50-luvulla ja 70-80-luvulla. Hanneskin toimi Lapinlahden ja Pällikkään pelimanneissa.

 

Kalevi Kainulainen muistelee, että 1900-luvun alussa oli kaksirivisen haitarin soittaja Ierikka Räsänen. Myös viulunvinguttaja ”Pojaski” soitteli 20-30-luvulla.

 

Leppänotkon Korhosen veljekset, Eemil ja Eetu, soittelivat viulua ja mandoliinia sotien kahta puolta.

 

Puron Eino (Ruotsalainen) soitti viulua ja mandoliinia nurkkatansseissa ja muissa tapahtumissa yhdessä Korhosen veljesten kanssa. Eino soitteli yli 90-vuotiaaksi asti omaksi ilokseen.

 

Nuorempia, vielä ”remmissä” olevia soittajia, on Länkmäen Kalevi, Kalevi Kainulainen, joka on ollut hanuristi 60-luvulta saakka. Kalevi soitti alussa talkootansseissa ja pikkutapahtumissa mm. Reino Niirasen kanssa. 70-luvulla Kalevi liittyi Lapinlahden pelimanneihin, ja porukan lopetettua hänestä tuli Pällikkään pelimannien kantava voima. Kalevi julkaisi ensimmäisen nuottivihkonsa vuonna 1993, toinen ilmestyi 1997 ja kolmas 2001. Kalevi Kainulainen sai mestaripelimannin arvon vuonna 2001. Sävellyksiä ja sanoituksia on niin hengellisen- kuin tanssimusiikinkin saralla. Kalevi soittaa myös Ylä-Savon pelimanneissa.

 

Reino Niiranen (Nurkkalan Reeno) on soittanut 60-luvulta saakka viulua. Nykyään hän soittaa enimmäkseen bassoa, mutta myös mandoliinista Reino saa siivet ilmoille. Alkuun Reino soitti Lapinlahden pelimanneissa ja nykyisin Pällikkään ja Ylä-Savon pelimanneissa.

 

Reinon pojat Ari ja Juha jatkavat soittoperinnettä. Ari soittaa harmoonia ja kosketinsoittimia, Juha kitaraa ja rumpuja, nuorempana myös saksofonia. Tällä hetkellä veljekset soittavat Taksimiehissä, Juha myös Taivaanrannan haalareissa. Ari soittaa Pällikkään pelimanneissa harmoonia.

 

Heinämäen Antti ja Matti Lukkarinen ovat aloittelevia, lahjakkaita hanuristeja. Haitarinsoittoa harrastaa myös Ryhälän Asta Ryhänen.

 

Puron Eilan tyttären tytär ja Anneli Valta-Lisitsinin tytär, Petra Lisitsin, on myös soitellut haitaria sekä laulaa kansanlauluja. Tällä hetkellä Petra opiskelee kansanmusiikinopettajaksi Kokkolan ammattikorkeakoulussa. Puron Kalevin poika, Ari Ruotsalainen, soittaa kitaraa. Hän on soittanut mm. Helsingissä Balalaikka-orkesterissa.

 

Ilmapurolainen Martti Partanen soittaa viululla hengellistä musiikkia. Veljenpoika Pikku-Näykkääläinen, Veijo Partanen, soittaa kitaraa.  

 

On sitä soiteltu muuallakin…

 

Pitkämäen Jussilan vanha isäntä Antti Paldanius on soitellut viulua 1800-luvun lopulla. Hänen poikansa Ukkolan Antti ja Jussilan Viljami jatkoivat isänsä jalanjäljillä, heidän viulunsoittonsa on tahdittanut ennen sotia monet nurkkatanssit. Mehtälän Antti, joka oli myös samaa veljessarjaa, veteli tanssintahdit haitarilla. Veljekset ovat myös soitelleet yhdessä. Antin pojan tyttö Mari Paldanius on myös hyvä haitaristi, hän saa haitarinsa (Kouvolan casoton) ”unkattelemaan”. Marin pikkuveli Markku soitteli myös haitaria nuorempana. Samojen Jussilan veljesten Heikki-nimisen pojan tyttärentytär on oopperalaulaja Marja-Leena Heikkinen.

 

2-rivisen haitarin soittaja 1900-luvun alussa oli Sandra Valta Haukkuvalta. Sandra soitteli monet nurkkatanssit. Hän sisartensa Anni ja Lyyli Vallan kanssa sai  hyvät lauluäänet, joilla he ilahduttivat ihmisiä mm. Pitkämäen koulun kuorossa.

 

Kiukonmäessä asunut Taavetti Laakkonen, paremmin tunnettu Luakko Tuavettina, oli hyvä huuliharpun soittaja. Tuavetti kertoi vanhana, miten monet tanssit tuli soiteltua ”turpajuralla”.

 

Kiukonmäen maamiesseuran historiaa,
toimittanut Kalervo Kumpulainen  

Kiukonmäen maamiesseuran piiriosasto perustettiin vuoden 1946 alussa. Kokouksessa mm. päätettiin ostaa puimakone, Sampo, ja 5-6 hevosvoimainen moottori. Näiden koneiden hinnat olivat 4.500 markkaa kappaleelta. Vuonna 1947 toimintasuunnitelmaan otettiin mm. rikkaruohon torjuntakurssit, sekä käsityö- ja leivontakurssit. Samalla päätettiin aloittaa myös työillat, joissa käsitöitä tekemällä kerättiin varoja osastotoimintaan. Tästä voidaan katsoa piiriosaston toiminnan lähteen alkuun. Erilaisia kursseja järjestämällä ja kokouksissa Maatalousseuran edustajien esitelmiä kuuntelemalla saatiin paljon hyviä ohjeita. Näin jatkui piiriosaston toiminta vuodesta toiseen. Erilaisia kursseja pidettiin, kuten rikkaruohontorjunta-, lannoitus-, puutarha-, AIV-, eläinten ruokinta- ja terveyskursseja. Naisille oli erikseen ruuanlaitto- ja kutomakursseja. Talvisin oli tupailtoja, joissa naiset neuloivat ja miehet heittivät nuolta, juotiin kahvia ja myytiin arpoja. Lopuksi leikittiin piirileikkejä tai jotain muuta.

Tupailloissa saaduilla varoilla hankittiin ensin sorkkasakset ja utaretulehduspumppu. Sitten hankittiin mehumaija ja puinen pyykkikone. Saatiin myöskin työnnettävä heinänsiemenen kylvökone sekä juurikasvien kylvökone. Rikkaruohon torjuntaan hankittiin reppuruisku ja traktorikäyttöinen ruisku vuonna 1969. Kuivaamon hankkiminen toteutui vuonna 1962. Maamiesseura sai omistukseensa Kiukonmäen riihen, jonne kuivaamo sijoitettiin. Vuosikokouksessa 1962 päätettiin muuttaa piiriosasto Kiukonmäen maamiesseuraksi. Vuonna 1966 tuli meidänkin kylällemme sähköt. Traktoreja kylällä oli jo useita, joten peltotyöt suoritettiin suurimmaksi osaksi koneilla. Näihin aikoihin alkoivat myöskin nuoret lähteä työhakuun – pois kotiseudultaan, ja useat jäivätkin sille tielleen.

 

Tarinaharju, toimittanut Matti Pulkkinen

Lapinlahden Työväenyhdistys – liikkeen punaisempaa laitaa - rakennutti 1916 Peltomäen Lampiinsalmeen talon, Tarinaharjun. Tarinaharju kilpaili läheisen Horsmanmäen Pienviljelijäyhdistyksen talon kanssa eri aattein, mutta samoin asein: valistuksella, harrastuksilla ja tanssi-iltamilla.

 

Kansalaissodan puhjetessa yhdistys päätti pidättäytyä voimatoimista. Toisin teki pitäjän valkoinen enemmistö: punaisimpia rahdattiin Kuopioon vankeuteen, samoin kuin niitä, jotka kieltäytyivät valkoisen armeijan pakko-otosta. Kerrankin sattuivat ollikkalaiset naapurit samaan kuljetukseen, toinen vankina, toinen vartijana. Vanki: ”Minä kuule kohta karkaan.” Vartija: ”Elä hyvä mies minulle tee sitä, minähän joudun ampumaan sinut!” Vanki ei karannut. Toinen tarina kertoo vangista, joka karkasi Kallaveden jään yli itään ja pelastautui Rautavaaralle savottaan. Siellä karkuri seisoi pihalla kaverinsa kanssa, kun tuntematon mies, karkurien jahtaaja, tuli kysymään: ”Onko täällä sen nimistä miestä?” Etsitty oli pokkana vaiti ja kaveri virkkoi avuliaasti: ”Oli täällä sen niminen mies, mutta se lähti toissapäivänä Sonkajärvelle.”

 

Muuan mies piileksi talven yli luolantapaisessa, josta poistui vain kun oli tulossa tuisku jälkiä peittämään. Muulloin hänelle hiihdettiin evästä heittämällä paketti kaukaa ladulta. Kuopion vankeudessa sen sijaan kuoltiin nälkään, mitä eräs Ollikkalan mies omalta kohdaltaan auttoi vaihtamalla ruokaa tupakkaan. Lapuan liikkeen voima-aikana Työväenyhdistys kiellettiin epäisänmaallisena ja sen omaisuus tuomittiin valtiolle. Asia riitautettiin, mutta Tarinaharjun talo ehdittiin huutokaupata. Vuonna 1932 punaiset hirret kelpasivat talollisille kahdenkin riihen tarpeiksi.

 

Huutokauppaan meni aikanaan Pienviljelijäyhdistyksen talokin, kun katto romahti sisään hoidon puutteessa. Työväenyhdistyksellä on nykyään Tarinaharjun paikalla rantamökki, ja tanssit jatkuvat Lampiinsalmen lavalla.

 

Horsmanmäen tanssilava,
tarina akanotosta, toimittanut Kalervo Kumpulainen

Siitä on kulunna jo reilut 51 vuotta, kun minua rupes pelottammaan tosissaan, kun alako olla akanottoaeka. Vuan kun ei ollu hajuakkaan, mistee… Eeehän tuossa oes ollu vielä mittää kiirettä, vuan kun ne immeiset alako vihjaella, ettee se Kalervo soa akkaa. Se kun voan siellä muihin takana kuikuiloo. Tulj vanaha sananlasku mieleen, ”jos eijoo heeloo helluntaena, niin ee koko kesänä”.

 

Sattu niin somasti, että helluntaena pitivät iltamia Horsmanmäen lavalla. Läksin lavalle siellä mielellä, ettei arka mies soa kaanista akkoo. Taesin kuitennii antoo itellen sen verran periks, että kunhan oes semmonen mukavan näkönen. Kyllä minä sitten vähäsen säphäen, kun siellä ollii se minun unelmiin tyttö. Empä osanna semmosesta ennee huaveillakkaan. Kuulu olovan Raatavaaralta asti kotosin. Se kun olj niin punaposkinen kun omena ja muutennii rukkiilla ruokitun näkönen. Heti piti lähtee hakemaan tanssiin, ettee toeset poejan veejarit kerkii ensin. Ja kerkesin!

 

Meeltä rupes juttu luistamamaan ku heenän niitto. Siinä illan mittaan saen suostuteltua sen pyörän tangolle. Se kun oli sen ajan taksi, jolla tyttöjä yritettiin pyyvystee. Tällä pyörämatkalla luotiin sellanen varovaenen alaku tälle viijenkympin matkalle.

 

Näin Kalervo muisteli kohtaamistaan Mailan kanssa.