bannerikuva
Etusivu / Kylät / Tölvä / Tölvän kyläyhdistys

Tölvän seudun kyläyhdistys ry

Kylätoiminta käynnistettiin vuonna 1998. Aluksi toimittiin vapaamuotoisesti kylätoimikunnan alaisuudessa, mutta v. 2004 perustettiin kyläyhdistys, jonka nimeksi valittiin Tölvän seudun kyläyhdistys ry. Tarkoituksena on koota kyläläisiä yhteen, vaikuttaa kylän tulevaisuuteen sekä järjestää virkistystoimintaa ja  tapahtumia. 

 Puheenjohtaja

Anne Holopainen

Anna.Holopainen@siilinjarvi.fi

 Sihteeri

 Marita Lähdesmäki

 0400 811 266
 marita.lahdesmaki@jokiniemenlomamokit.fi

 Jäsenet

 Pirjo Elomaa

 

 

 Kari Törrönen, kotisivuvastaava

 kari.torronen@uef.fi

 050-5597331

 

Reijo Karttunen

 

 

Heli Kaipiainen

 

 

 

 

Kuvia kyläyhdistyksen tapahtumista

  

TÖLVÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS RY                                     
                      

TOIMINTAKERTOMUS 2009

Kyläyhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Heli Kaipiainen. Hallitukseen kuuluvat hänen lisäkseen Rauni Laulumaa, Pirjo Elomaa, Jari Paldanius, Reijo Karttunen, Kari Törrönen ja Anne Holopainen. sihteeriksi kutsuttiin Marita Lähdesmäki.

Vuoden 2009 aikana kylälle muuttivat Jatta Bordi perheineen Torin liepeille sekä Irma ja Lauri Honkanen Lehtoniemeen .

Tapahtumat

Sillan kaiteiden kukkaistutukset ilahduttivat kyläläisiä pitkin kesää. Hoidon helpottamiseksi yhdistykselle hankittiin vesipumppu .

Suomi Meloo 25-vuotisjuhlaviesti järjestettiin Iisalmen reitillä ja yksi vaihtopaikka oli la 6.6 Jokiniemessä. Kyläyhdistys osallistui tapahtumaan järjestämällä letunmyyntipisteen.

Kesätyöntekijä kokosi juhannuskokon Nurmirantaan ja sitä polteltiin ilman sen suurempia seremonioita kyläläisten iloksi.

Vastatalkoita järjestettiin kahdesti ja niissä tehtiin yhteensä noin 50 vastaa myytäväksi.

"Rantakirkko" pidettiin su 12.7.09 Nurmirannassa. Tilaisuudessa saarnasi seurakuntapastori  Uwe Mäkinen Lapinlahden ev.lut. seurakunnasta.

Pikkujoulu pidettiin 12.12. Jokiniemessä. Kylän lapset vanhempiensa avustuksella esittivät joulukuvaelman ja kansanmusiikkiyhtye "Mahottomat" esiintyi. Ohjelman jälkeen nautittiin joulupuuro. "Jouluvalaistus" saatiin tänä vuonna järjestettyä tapaninpäiväksi parin vuoden tauon jälkeen. Risto Väänänen kunnostautui lyhtyjen valamisessa.  

Nurmiranta

Nurmirantaan tehtiin 8 pienveneen kausipaikkasopimusta ja vierasvenelaiturissa yöpyi arviolta 15 venekuntaa. Myös pari asuntoautolla/ teltalla yöpyjää käytti Nurmirannan aluetta. Päiväkävijöitä ei laskettu, mutta heitä saapui sekä vesiltä että maitse autolla. Kävijät olivat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä alueen palveluihin. 

Sataman kevätkunnostus ja talvikuntoon laittaminen tehtiin talkoilla, mutta alueen päivittäisestä siisteydestä, siltojen kukista ym satunnaista yhdistyksen toimista huolehti kesän aikana Sampo Lähdesmäki. Hän oli työsopimussuhteessa Lapinlahden kuntaan. Sampo oli töissä 2pv viikossa kesäkuun alusta elokuun alkupuolelle.

Kokoukset

Tölvän seudun kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin 21.3.2009 Jokiniemessä. Hallitus kokoontui kahdesti. Sen lisäksi yhteyttä pidettiin tarvittaessa sähköpostilla ja vapaamuotoisissa keskusteluissa eri tapahtumien yhteydessä.