bannerikuva
Etusivu / Kylät / Urimolahti / Sijainti

Sijainti

Urimolahti sijaitsee muutaman kilometrin päässä kirkonkylältä Nilsiän suuntaan. Urimolahdelle on tyypillistä perinteiset maatalousmaisemat. Kylällä on useita toimivia maatiloja. Asutus on pitkälti keskittynyt veden äärelle: Urimojoki laskee Urimolahteen, joka on yksi Syvärin järven lahdista. Urimolahdelta pääseekin vesiteitse Tahkolle. Urimolahdentien varrella kunnan rannassa on uimaranta, venepaikkoja, kyläseuran katos ja makkaranpaistopaikka. Juhannusaattona rannassa poltetaan perinteisesti juhannuskokko. Kesäisin erityisesti rullaluistelijoita houkuttaa Nilsiäntieltä kääntyvä Ruukintien 5 km:n pätkä päällystetietä. Tien alkupäässä sijaitsee herännäisvaikuttaja Paavo Ruotsalaisen vanha asuinpaikka (Paavon ja Riitan tupa). Alueella toimii Urimolahden kyläseura ry, joka järjestää erilaista toimintaa ja tapahtumia.

Katso linkistä kartta kylän sijainnista! Pisteessä kyläseuran ilmoitustaulu Ruukintien ja Urimolahdentien risteyksessä.


Urimolahden kyläseuran ilmoitustaulu kartalla
pieni sohvi.jpg