bannerikuva
Etusivu / Ajankohtaista / Keskustojen kehittämistyöpaja 9.11.2017
Lapinlahti tiedottaa
10.11.2017  

Keskustojen kehittämistyöpaja 9.11.2017

Iisalmen kaupunki sekä Lapinlahden, Sonkajärven ja Vieremän kunnat ovat tarttuneet keskustojensa elinvoiman kehittämiseen. Torstaina 9.11.2017 järjestettiin Iisalmessa kuntien keskustojen kehittämiseen liittyvä työpaja. Tilaisuuden tarkoituksena oli ideoida, suunnitella ja lähteä toteuttamaan entistä parempia palveluja ja viihtyisyyttä keskustoihin. Vuoden 2017 alussa käynnistyneeseen kuntakeskustojen kehittämisprojektiin kuuluvan intensiivisen työskentelypäivän pohjalta kullekin kunnalle laaditaan keskustan palvelujen ja viihtyisyyden kehittämissuunnitelmat. Työpaja sekä kehittämissuunnitelmien laatiminen toteutetaan osana "Kuhinaa keskustaan, tapahtumamatkailua Ylä-Savoon" -hanketta. Työpajan ja suunnitelmien kirjallisten tuotosten toteuttamisesta vastaa Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI.

Kehittämistyötä yhteistyössä kuntalaisten, alueella toimivien yrittäjien ja yhteisöjen sekä kuntien edustajien kanssa

Kehittämällä kuntakeskustoja halutaan vahvistaa alueen vetovoimaa ja elävyyttä. Iisalmen, Lapinlahden, Sonkajärven ja Vieremän keskustojen kehittämistyötä on tehty yhteistyössä kuntalaisten, alueella toimivien yrittäjien ja yhteisöjen sekä kuntien edustajien kanssa. Kevään ja kesän 2017 aikana neljällä paikkakunnalla kerättiin mielipiteitä, toiveita ja kehittämisideoita keskustaajamien palveluista sekä viihtyisyydestä niin kuntalaisilta, kunnassa toimivilta yrityksiltä kuin kunnassa työn, vapaa-ajan tai muun asian merkeissä vierailevilta. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 109 henkilöä. Koottua tietoa hyödynnettiin ja jatkotyöstettiin torstaina keskustojen palveluiden ja viihtyisyyden kehittämistä ohjaavien suunnitelmien laatimiseen tarkoitetussa kehittämispäivässä yhteistyössä kuntien edustajien, yrittäjien ja yhteisöjen kanssa. 

Kehittämispäivässä oli mukana monipuolisesti eri tahoja kuten mm. yrittäjiä sekä nuorison ja senioreiden edustusta. Alueen toimijat laittoivat itsensä peliin oman toimintaympäristönsä kehittämiseksi. 

”Monesti odotetaan, että joku muu hoitaa. Meidän tulisi löytää lisää yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen henkeä. Kaikki me voimme tehdä asioita oman viihtyisyyden eteen - kunnan ja kuntalaisten tulisi yhdessä olla tekemässä tapahtumia ja palveluita,” Jouni Majala Lapinlahdelta totesi.  

”Lapinlahden osalta päivän aikana keskeisimmäksi aiheeksi nousi torin viihtyvyyden lisääminen tapahtumineen. Myös siisteys nostetaan nyt tekemisessä yhdeksi teemaksi: kun jokainen laittaa nurkat kuntoon omilla alueillaan on vaikutus yleiseen ilmeeseen ja viihtyisyyteen merkittävä”, kertoi Majala.  

”Tehokas ja konkreettinen päivä, kuvaili Iisalmen keskustan kehittämisyhdistyksen vetäjä Mervi Narinen päivää tyytyväisenä. Ideoitiin uutta ja suunniteltiin myös toteutettavien toimenpiteiden vastuutahot ja aikataulut. Ensimmäiset konkreettiset teot on aikataulutettu lähiajoille, osa on pidemmällä aikavälillä toteutettavia.” 

Kehittämissuunnitelmat valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä.