bannerikuva
Etusivu / Ajankohtaista / Kuvataiteen lehtorin virka
Lapinlahti tiedottaa
12.4.2018  

Kuvataiteen lehtorin virka

Lapinlahti on tulevaisuuteen uskova, vireä, noin 10 000 asukkaan kulttuuri- ja liikuntapitäjä, jonka peruspalvelut ovat kunnossa. Kunta on hyvien liikenneyhteyksien, 5-tien ja Savon radan varrella Pohjois-Savossa. Lapinlahden kunnan tärkein voimavara on henkilöstö. Pyrimme huolehtimaan henkilökunnan hyvinvoinnista mm. koulutuksen ja liikunnan avulla.

Lapinlahden kunnan sivistysosastolla on haettavana:

Kuvataiteen lehtorin virka 8.8.2018 alkaen

Opettaja työskentelee Matin ja Liisan koulussa sekä Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukiossa. Matin ja Liisan koulussa opiskelee lähes 600 oppilasta vuosiluokilla 1 – 9. Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio on noin 200 opiskelijan oppilaitos, jolla on ministeriön myöntämä erityinen koulutustehtävä kuvataiteessa. Kuvataidelukiolla opetukseen sisältyy kuvataiteen perusteiden lisäksi valokuvan ja mediataitojen kurssien opettaminen. Lisäksi tehtävään kuuluu osallistua kuvataidelukion kehittämiseen, markkinointiin ja näyttelyiden rakentamiseen. Edellytykset suoriutua kuvataidelukion erityisvaatimuksista katsotaan hakijalle eduksi. Viran erityisistä kelpoisuusehdoista määrätään asetuksessa opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista (986/1998). Lisäksi arvostamme yhteistyöhakuista työotetta ja opettajakokemusta sekä halua kehittyä opettajana.

Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä tuotava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluttua valintapäätöksen tiedoksi saamisesta. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakuaika päättyy 27.4.2018 klo 15.30.

Hakeminen tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti täyttämällä kunnan kotisivuilta www.lapinlahti.fi avautuva lomake. Hakemuksen voi toimittaa myös paperisena osoitteeseen Lapinlahden kunta, sivistysosasto, Asematie 4, 73100 Lapinlahti tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@lapinlahti.fi.

Tiedustelut: Matin ja Liisan koulun sekä Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukion rehtori Juhani Sammallahti p. 040 4883 251 tai juhani.sammallahti@lapinlahti.fi