HISTORIAA

 

LUHIN KYLÄN HISTORIAA LYHYESTI

Lapinlahden suurin yhtenäinen siirtokarjalaisten asutusalue on Luhin kylä, josta kylä onkin tullut tunnetuksi. Luhin kylä syntyi sodan jälkeen.  ”Luhinsalo” Lapinlahden pitäjän kaakkoisosassa oli silloin vain yhtenäinen metsäalue. Asutustoiminnan alkaessa synkkään metsään piti raivata tie ja toistakymmentä kilometriä pitkä asutusraivio kylmiä uudistiloja varten.

 

Syksyllä 1949 siirtolaistiloilla oli peltoa keskimäärin hehtaari tilaa kohden. Rakennustyöt vaativat suurimman huomion, raivaustöihin päästiin toden teolla vasta välttämättömien rakennusten valmistuttua.

PAJUJÄRVEN ALUEEN HISTORIAA

Ensimmäiset merkinnät Pajujärven kylästä löytyvät 1663-1664 Juhana Henrikinpoika  Kaurasen maantarkastuskirjasta.

Pajujärven kylä mainitaan silloin yhtenä Lapinlahdelle syntyneistä uusista kylistä.

 

PAJUJÄRVEN KOULUN HISTORIAA

Pajujärven kansakoulupiirin muodostaminen hyväksyttiin kuntakokouksessa 20.3.1898. Kuukautta myöhemmin 24.4.1898 pidettiin ensimmäinen kansakoulupiirin kokous kauppias Niku Längin talossa.   Koulurakennuksen paikaksi vuokrattiin äänestyksen jälkeen tila n:o 3 Pajujärven kylästä Jaakonjärven rannalta.  Koulupiiriasetuksen muutettua kansakoulut ”kunnan kouluiksi”, oli kunnan uusittava koulun perustamispäätös.
Päätös tehtiin 8.3.1901. Koulu toimi aluksi vuoteen 1904 saakka vuokrahuoneissa Pajujärvi n:o 4 tilalla, silloisessa vanhassa kievarirakennuksessa.
Sen jälkeen koulu pääsi omaan taloonsa. Koulun maapalsta ostettiin 17.11.1901 Risto Väisäseltä ja Aapeli Pöntiseltä. Kauppahinta oli 120 markkaa. Koulu tehtiin koulutoimen ylihallituksen hyväksymien mallipiirustusten mukaan ja koulurakennus valmistui 1904. Ensimmäinen opettaja oli Anna Elisabet Kansanen jota seurasi lukuvuoden 1903-04 alusta lukien Ida Ahonen. Ida Ahonen teki Pajujärvellä pitkän päivätyön jääden eläkkeelle vuonna 1938. Hänet muistetaan kasvattajana, naisasioiden ajajana ja harrastustoimintaan sekä kunnalliseen toimintaan innokkaasti osallistuneena opettajana.   Pajujärven koululla laulettiin viimeinen suvivirsi vuonna 2006. Koulu siirtyi kesän aikana yksityisomistukseen. Paikka tunnetaan nyt nimellä Mäntyrinne.

 

Luhin koulu

Sota-ajan jälkeen syntynyt Luhinsalon asutusalue sai kansakoulun vuonna 1950. Koulun oppilasmäärä kävi alkuvuosina yli neljänkymmenen ja omaa koulutaloa suunniteltiin. Kansakoulun tarkastajakin huomautteli sen puutteesta. Koulupaikaksi kaavailtiin Pajujärven kylästä Luukkolan tilasta rno 3:1 muodostettua tonttia. Kun oppilasmäärä kuusikymmenluvun alkaessa rupesi alenemaan, jäi rakentaminen kokonaan toteutumatta. 

Luhin koulu toimi koko olemassaolonsa ajan 1950-65 Aleksi Sulilta vuokratuissa tiloissa. Kymmenen ensimmäisen vuoden ajan opetustyön hoiti Anna Suli, talon emäntä. Sen jälkeen opettajina olivat 1960-61 Terttu Huotari, 1961-63 Elina Vainikainen, 1963-64 Anna-Liisa Kauhanen ja koulun viimeisenä vuotena Kaarina Miettinen. Poikien käsityönopettajina 1950-51 Aaro Lappalainen, 1951-57 Janne Rytkönen, 1957-58 Jouko Hynynen ja 1958-65 Tauno Kaurijoki.

1.8.1965 lukien Luhin koulupiiri yhdistettiin Pajujärven piiriin.

Lähteenä: Kalevi Liukkonen: Lapinlahden koululaitoksen historia.

 

” PAJUJÄRVELÄISIÄ SUURMIEHIÄ ”

Jääkärikapteeni Kosti Kauppinen

Ainoastaan yksi lapinlahtelainen onnistui ensimmäisen maailmansodan aikoihin pääsemään sotilaskoulutukseen Lockstedtiin, lähelle Hampuria. Hän oli Pajujärven entisen kestikievarin eli Vanhan - Kauppilan poika Kosti Kauppinen. Lähtiessään hän oli jättänyt paperilapun keittiön pöydän päälle, jossa kertoi lähtevänsä Saksaan. Äidin ei pitänyt huolehtia eikä pelätä, vaikka poika oli yöllä häipynyt. Kosti Kauppinen oli käynyt Kuopion lyseota muutaman vuoden. 27-vuotiaana hän suoritti yksityisesti keskikoulun Haminassa. Kosti Kauppinen osallistui  saksalaisten rinnalla Riianlahden Aajoen taisteluihin. 

Kosti Kauppinen eleli Pajujärvellä maanviljelijänä ja invalidina 1960-luvulle saakka. Hän halusi tulla haudatuksi miestensä luokse, joten hänen hautansa on Lapinlahden sankarihautausmaalla, heti portin vieressä oikealla.

Lainaus Leo Puurusen kirjasta: Lisää sattumia Lapinlahdelta

Arkkimandriitta Arseni

Arkkimandriitta Arseni eli Jorma Heikkinen syntyi Pajujärven Koivuharjussa Sirkka ja Antti Heikkisen kolmilapsiseen perheeseen v.1957. Antti-isä oli kirvesmies ja Sirkka-äiti hoiteli perheen ohella viittä lehmäänsä ja hevosta.

Ritva Hurrin oppilaassa virisi taiteellisia taipumuksia. Hän maalasi mm. muotokuvan isästään. Lapinlahden kulttuurilautakunta on ostanut Jorman naivistisen juoksija-taulun. Juoksua voi tulkita elämänjuoksuksi.

Keskikoulun ja armeijan jälkeen Jorma kävi pappisseminaaria neljä vuotta Kuopiossa. Leningradin hengellisessä akatemiassa hän opiskeli kuusi vuotta ja Kreikassakin yli kolme vuotta.

Pappisvihkimyksen ohessa Jorma Heikkisestä tuli Arseni.

Tämä novgorodilainen munkki Arseni perusti 1393 Konevitsan luostarin. Sieltä löytyy vieläkin hevoskivi, jonka äärellä pakanalliset karjalaiset uhrasivat vainajien hengille hevosen. Samaisen kiven päällä on nykyään kappeli, jota arkkimandriitta Arseni oli kunnostamassa syksyllä 2000.

Keväällä 2000 Arseni kokosi Pietari-teeman ympärille, Helsingin kulttuurivuoden ohjelman yhteyteen suuren ikoninäyttelyn: Iloitkaamme ja riemuitkaamme. Näyttelyn yhteydessä Arseni toimitti kuvateoksen, joka esittelee ikonimaalauksen tyylivirtauksia.

Arkkimandriitta Arseni vihittiin 23.1.2005 apulaispiispaksi. Hän toimii tällä hetkellä arkkipiispa Leon avustajana Karjalan hiippakunnassa asuinpaikkanaan Kuopio. Hänen virkanimikkeensä on Joensuun piispa.

Lainaus Leo Puurusen kirjasta: Lisää sattumia Lapinlahdelta

Pikku - Otto, Luhin pieni suurmies

Luhin kylällä eleli ennen sotia Pikku - Otto –oikealta nimeltään Otto Lappalainen, pienikokoinen, pitkäpartainen mies. Hän ei hyväksynyt Lappalainen -nimeään – se oli hänen mielestään haukkumanimi. Oikea nimi oli Otto von Jörgenheim, marsalkka Mannerheimin serkku. 

Tämä jefreitterin arvoinen tsaarin Venäjän upseeri asusti Luhilla Leppäharjun mailla olevassa Mustikkalehto-nimisessä mökissä.

Mökin hän oli itse rakentanut Mäntylahden sahalta kantamistaan laudoista. Otto joutui kuitenkin lähtemään pois mökistään poikansa velkojen takia ja hän joutui kierron päälle.

Hän kuki talosta taloon Luhilla ja Yläpitkällä emäntiä auttaen ja isännille kessuja hakaten. Otto myös lukki paljon, saattoipa  sanomalehtiä lukiessa vierähtää koko päivä. Mielikuvitus laukkasi lennokkaasti kuin paroni Munchhaussenilla. Otto kuoli Lapinlahden kunnalliskodissa 1950-luvun loppupuolella. 

Otto kertoili mieluusti omasta elämästään. Jefreitteri oli korpraalia vastaava sotilasarvo Saksan keisarillisessa armeijassa.

Oton mielikuvituksessa se oli muuttunut upseeriksi Venäjän tsaarin armeijassa. Oton tehtävänä oli ollut opettaa tsaarin tyttäriä ratsastamaan. Hän näytti käsillään, kuinka ylimystyttäret nostettiin satulaan. Peukalot oli pidettävä kämmenen sisällä, niin, ettei ne olisi olleet väärissä paikoissa. 

Tsaarin hovista Otto oli joutunut laivastoon. Köysien virittely myrskyllä oli vaikeaa. Kerran Otto oli saanut tehtäväkseen viedä sirkkelisahan vesitse jokia pitkin Uralin taakse. Otto pystytti sahan ja ajoi ensimmäisen tukin, sitten hän palasi Suomeen. 

Otto oli myös ollut Jäämerellä valaita onkimassa. Tanskan salmissa oli ollut kova sumu. Vieraan laivan tullessa kohti, Otto otti keulan vastaan jalallaan ja työnsi laivan keulan sen verran sivuun, että törmäys estettiin. 

Koska valaat olivat suuria, käytettiin ankkuria koukkuna, kettinkiä siimana, tynnyriä korkkina sekä vasikkaa syöttinä. Otto joutui pohjoisnavalle niin, että napa näkyi. Otto onnistui ryömimään matalana navan alle.

Merellä laivamiehet olivat nousseet kapinaan. Otto kukisti kapinan heittämällä neljä miestä yli laidan. Muut kapinalliset pysyivät aisoissa kuudesti laukeavalla revolverilla uhaten. Näin Otto pääsi turvallisesti kotiin.

Kerran taasen oltiin itärajalla karhunkaadossa. Kolme miestä etsi karhunpesää, Otto keulilla. Äitikarhu hyökkäsi äkkiarvaamatta päälle niin, että Otto ei ehtinyt ottaa asetta selästään. Hän kumartui ja laukaisi aseen sen ollessa selässä. Karhu kuoli ja pennut Otto vei repussaan eläintarhaan.

Talvisodassa Otto näki kuinka venäläiset hävittäjät lepäsivät pommikoneitten siipien päällä. Eräästä koneesta laskettiin köysi ja Ottoa houkuteltiin tulemaan venäläisten puolelle. Lupasivat, että Otto saisi venäläisenä upseerina johtaa sotaa suomalaisia vastaan. Tähän Otto ei kuitenkaan ollut suostunut.

Niinpä niin, jos Otto olisi kaikki nämä mutkat todella kiertänyt, hän olisi kuollessaan ollut 160-vuotias! Että tällainen suuruus se on aikoinaan Luhilla asunut.

Tiedot Pikku-Otosta on kertonut Luhilla pitkään asunut Väinö Ruotsalainen. Hän oli aikoinaan nuoruudessaan tuntenut Pikku-Oton hyvin. Matti ja Liisa paikallislehdessä on ollut 1970-luvun alussa Väinö Ruotsalaisen kirjoittama juttu Pikku-Otosta. 

Lainaus Leo Puurusen kirjasta : Lisää sattumia Lapinlahdelta.