Horsmanmäen näytelmäpiiri
Näytelmäpiiri toimi vuonna 1974-77 kansalaisopiston piirinä. Sketsiteatteria esitettiin enimmäkseen Pirkko Kauppisen tekstien pohjalta. Myös Eila Rissasen tekemä pienoisnäytelmä esitettiin, ohjaajana toimi Pirkko Kauppinen. Piirin näyttelijät olivat pääosin Horsmanmäeltä ja harjoitukset pidettiin Huttulassa. Rekvisiitta tehtiin itse, samoin puvustus, joka vaati luovaa hulluutta. Piiri esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa, mm. Lieksassa kansalaisopiston kulttuuripäivillä, sieltä tuli 2. palkinto ”Maan pesu” –sketsillä. Nykyään Heinäahon näytelmäpiiri esittää sen pohjalta versiota ”Hiäpäevä”. Muita kansalaisopiston piirejä tuli kuvaan mukaan, ihmiset muuttivat pois ja jotkut kuolivatkin. Porukka typistyi eikä uusia näyttelijöitä saatu mukaan, joten piiri koki luonnollisen kuoleman.