Horsmanmäen tanssilava,
tarina akanotosta, toimittanut Kalervo Kumpulainen
Siitä on kulunna jo reilut 51 vuotta, kun minua rupes pelottammaan tosissaan, kun alako olla akanottoaeka. Vuan kun ei ollu hajuakkaan, mistee… Eeehän tuossa oes ollu vielä mittää kiirettä, vuan kun ne immeiset alako vihjaella, ettee se Kalervo soa akkaa. Se kun voan siellä muihin takana kuikuiloo. Tulj vanaha sananlasku mieleen, ”jos eijoo heeloo helluntaena, niin ee koko kesänä”.
Sattu niin somasti, että helluntaena pitivät iltamia Horsmanmäen lavalla. Läksin lavalle siellä mielellä, ettei arka mies soa kaanista akkoo. Taesin kuitennii antoo itellen sen verran periks, että kunhan oes semmonen mukavan näkönen. Kyllä minä sitten vähäsen säphäen, kun siellä ollii se minun unelmiin tyttö. Empä osanna semmosesta ennee huaveillakkaan. Kuulu olovan Raatavaaralta asti kotosin. Se kun olj niin punaposkinen kun omena ja muutennii rukkiilla ruokitun näkönen. Heti piti lähtee hakemaan tanssiin, ettee toeset poejan veejarit kerkii ensin. Ja kerkesin!
Meeltä rupes juttu luistamamaan ku heenän niitto. Siinä illan mittaan saen suostuteltua sen pyörän tangolle. Se kun oli sen ajan taksi, jolla tyttöjä yritettiin pyyvystee. Tällä pyörämatkalla luotiin sellanen varovaenen alaku tälle viijenkympin matkalle.
Näin Kalervo muisteli kohtaamistaan Mailan kanssa.