Siirry sisältöön Etusivu

Kaavatiet

Rakennuskaavateitä Lapinlahden kunnassa on noin 67 km ja niihin liittyy melko kattava kevyen liikenteen väylästö, jota täydennetään jatkuvasti. Pääosa Lapinlahden,Varpaisjärven ja Alapitkän taajamien kaduista ja teistä on päällystetty sekä valaistu. Myös Korpijärven, Nerkoon, Mäntylahden ja Martikkalan taajamien tiestöä on valaistu.

Katuvalaistus

Katujen ja yleisten alueiden valaistuksella parannetaan turvallisuutta, jonka lisäksi valaistus lisää viihtyisyyttä ja monipuolistaa yleisten alueiden käyttöä.

Lapinlahden kunnan katuvalaistus kattaa Lapinlahden, Varpaisjärven sekä Alapitkän taajamat. Lisäksi kunnalla on valaistuja tieosuuksia Akkalansalmella ja Martikkalassa. Vuosina 2014–2016 suuri osa vanhoista valaisimista on vaihdettu energiatehokkaisiin led-valaisimiin. Vanhaa valaistusta uusitaan edelleen katusaneerauksien yhteydessä.

Katuvalaistus sammutetaan kaikista taajamista kesäkaudeksi viikoilla 18–34.

Katuvalaistuksen ylläpidosta vastaa Lapinlahden kunnan tekninen osasto. Katuvalohuoltoa tehdään keskitetysti kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja talvella. Laajempia linjavikoja korjataan myös muina aikoina. Huoltotöiden aikana katuvaloja voidaan joutua sytyttämään myös valoisan aikaan.

Katuvalaistukseen liittyvät vikailmoitukset voi toimittaa:

Kunnan kotisivujen palautekanavan kautta tai sähköpostitse miikka.hietanen(at)lapinlahti.fi
Vikailmoituksessa kerrottava vikakuvaus ja kohteen katuosoite.

ELY-keskuksen katuvalaistuskohteet: Linnansalmentie Lapinlahdella, Lapinlahdentie ja Kauppatie Varpaisjärvellä
ELY-keskuksen ylläpitämien katuvalojen vikailmoitukset voi ilmoittaa palauteväylän kautta,  https://liikenne.palautevayla.fi

Talvikunnossapito

Talvikunnossapitoalueet ja urakoitsijat 2022-2023

  • Alue 1, Liikenneväylät, Lapinlahden taajama Läntinen alue
    • Alue rajautuu Linnansalmentien eteläpuolelle ja Savon radan länsipuolelle
    • Pääalueina tehtaan seutu, Väärni, Väärninkallio, Peltoniemi. Alueeseen sisältyy Nerkoolla kunnan kunnossapitovastuulla olevat liikenneväylät
    • Urakoitsija: Länsiharjun tila
  • Alue 2, Liikenneväylät, Lapinlahden taajama Itäinen alue
    • Alue rajautuu pääosin Savon radan itäpuolelle
    • Pääalueina Haminamäki, Ransunpelto, Rommeikonmäki, Puustelli ja Kunnanranta
    • Urakoitsija: Lapinlahden Konetyö Ay
  • Alue 3, Kiinteistöt, Lapinlahden taajama
    • Urakoitsija: Konetyö Miettinen
  • Alue 4, Liikenneväylät, Varpaisjärven taajama läntinen alue
    • Alue rajautuu Kauppatien ja Nilsiäntien länsipuolelle
    • Pääalueina Berliini, Vuorinen ja Syrjälampi
    • Urakoitsija: Kari Stedt
  • Alue 5, Liikenneväylät, Varpaisjärvi itäinen alue
    •  Alue rajautuu Kauppatien ja Nilsiäntien itäpuolelle
    • Pääalueina Pappilanpelto ja Töllinranta
    • Urakoitsija: Kari Stedt
  • Alue 6, Kiinteistöt, Varpaisjärven taajama
    • Urakoitsija: Kari Stedt
  • Alue 7, Liikenneväylät ja kiinteistöt, Alapitkän taajama
    • Urakoitsija: Konetyö Miettinen
Kaavateiden aurausaluekartat
Vastuut kadun kunnossa- ja puhtaanapidosta