Matkailijat ja vierailijat
Lapinlahdella matkailua on kehitetty erityisesti kulttuurimatkailuna. Savo-Karelia Art -hankkeen viitoittamaa työtä kulttuurimatkailun kehittämisessä jatkoi Ylä-Savon perinnevaellus -hanke ja edelleen seudullista kulttuurimatkailua kehitettiin Tarinat elämään -kulttuurimatkailuhankeen voimin.
Väisälänmäen kansallismaisemasta kulttuuri- ja luontopolkuineen on muodostunut taiteen, luonnon ja kulttuurin harrastajille oivallinen käyntikohde. Väisälänmäen retkeen voi mainiosti yhdistää myös ohjelma- tai muita oheispalveluja.
Taidemuseo Eemilin kesänäyttelyt ovat olleet monien kävijän mielestä yksi parhaista taidenäyttelyistä koko Suomessa. Lapinlahden taidemuseossa tehtiin laaja peruskorjaus ja laajennus ja se avattiin helmikuussa 2017 Taidemuseo Eemilinä. Eemil Halosen museona tunnetusta pappilan kivinavetasta siirtyvät Eemil Halosen työt uusittuun taidemuseoon. Paikkakunnan historiaan voi tutustua Lapinlahti-Seuran kokoamassa näyttelyssä Pappilan kivinavetassa.
Alapitkällä sijaitsevassa Suomen Asutusmuseossa voi puolestaan kokea hyvin konkreettisesti, millaista oli asutustilallisen arkipäivä pohjoissavolaisella asutustilalla sekä samalla tutustua asutustoiminnan historiaan.
Varpaisjärven kotiseutumuseo toimii Varpaisjärven ensimmäisessä kansakoulussa. Museossa on esineistöä niin entisajan koulusta kuin maa-, kala-, riista- ja kotitaloudestakin. Lisäksi Varpaisjärvellä on Hevosajoneuvomuseo Hepola.
Urheilusta kiinnostuneilla on oiva tilaisuus seurata huippuluokan urheilijoita kansainvälisissä Lapinlahden Motonet GP -kisoissa Haminamäen urheilupuiston Valio Areenalla.
Kulttuuria kiireettömästi Lapinlahdella. Tervetuloa nauttimaan taidepitäjän aarteista ja herkuista. Tutustu sisältöön tästä!