Siirry sisältöön Etusivu
Mykkälä ja muita vanhoja rakennuksia

Mykkälän kestikievari
Ennen auto- ja junakyytejä matkat tehtiin joko vesitse tai maita myöten jalkaisin ja hevospelillä. Valtamaanteiden varteen noin kahdenkymmenen kilometrin välein oli perustettu kestikievareita eli majataloja. Siellä yövyttiin ja siellä sai kestityksen ja hevoskyydin eteenpäin. Kun kruunun virkamies tuli virkamatkallaan kievariin, kyytimieheksi lähti hollipoika, joka saattoi olla vain toisella kymmenellä oleva nuorukainen.

Mykkälässä toimi kestikievari vuosikymmeniä. Sieltä kyydittiin Kuopioon menijät Pajujärvelle, Iisalmelle menijät Taipaleeseen ja Nilsiään menijät Pinnunmäkeen. Kyytimaksu oli kymmenen penniä venäjän virstalta eli runsaalta kilometriltä. Kun rautatie muutti liikenneoloja Lapinlahdellakin runsas sata vuotta sitten, Mykkälänkin hevoset alkoivat vapautua kyytien teosta. Autolla liikkuvat matkustavaiset saattoivat kuitenkin vielä vuosien ajan pysähtyä Mykkälän majataloon, joka oli tullut kuuluisaksi hyvästä kohtelusta, siisteistä huoneista ja maukkaasta ruuasta. Tämä ”entisajan ABC” on nykyisin yksityiskoti. 

mykkälä_1932.jpg

  Kuva Lapinlahti Seura

 

Apula
Apula on rakennettu 1800-luvun lopulla ja rakennuksessa toimi vuodesta 1903 alkaen Lapinlahden ensimmäinen, opettaja A.J. Väänäsen omistama kirjakauppa. Väänäsen kuoltua vuonna 1904 kirjakauppaa piti hänen leskensä Liinu Väänänen. Kirjakauppa lopetti toimintansa 1920-luvun alussa, minkä jälkeen Liinu hoiti talossa kahvilaa. Taloa tarjottiin Lapinlahden kunnalle jo v. 1916 kunnanlääkärin asunnoksi, mutta tuolloin kauppa raukesi. Kunta osti rakennuksen v. 1928 ja se saneerattiin rakennusmestari M. Pitkäsen piirustusten mukaan kunnanlääkärin virka-asunnoksi ja vastaanottotiloiksi. Tuolloin rakennus sai nykyisen asunsa.

Apula on betonisokkelille rakennettu taitekattoinen rakennus. Katemateriaali on tiili. Se on vuorattu vaakaponttilaudalla ja maalattu keltaiseksi. Vuoden 1928 korjauksen yhteydessä sen länsipuolelta purettiin osa ulkoseinää ja tilalle rakennettiin pitkä avokuisti. "Apula" nimisenä talo toimi lääkärin asuntona aina vuoteen 1964 saakka, jolloin se muutettiin eläinlääkärin virka-asunnoksi. Korjauksen yhteydessä ei talon ulkonäköön ja huonejärjestykseen tehty suurempia muutoksia. Ainoastaan vastaanottotilat jouduttiin muuttamaan uutta tarkoitusta vastaaviksi. Nykyisin talo on yksityiskoti. 

 Apula

 Kuva Lastu