Siirry sisältöön Etusivu

Kulttuuri ja museot

Lapinlahti tunnetaan kulttuuri- ja taidepitäjänä erityisesti Halosten taiteilijasuvun ansiosta. Myös tänä päivänä Lapinlahdella arvostetaan kulttuuria hyvin monimuotoisesti. Paikkakunnalla toimii Halosten museosäätiön ylläpitämänä Taidemuseo Eemil. Lapinlahden lukio ja kuvataidelukio on yksi Suomen kuudesta kuvataiteen erikoislukiosta ja kuvataiteita voi opiskella myös Portaanpään opistossa, Lastenkulttuurikeskus Lastussa sekä Kaskikuusen kansalaisopistossa. Arkkitehtuurin taiteen perusopeteusta annetaan Lastenkulttuurikeskus Lastussa/Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastussa. Käsityön taiteen perusopetusta annetaan Savon Taito -käsityökoulussa Käsityökeskuksessa. Museoiden lisäksi kuvataiteista voi nauttia kirjastojen näyttelyissä sekä kirkonkylän läpi kulkevan taidekadun varrella.

Paikkakunnalla toimivat lukuisat kuorot ja orkesterit, joista jokainen musiikista innostunut voi löytää itselleen sopivia musiikkiharrastuksia. Lisäksi tarjolla on musiikkitapahtumia ja konsertteja moneen makuun.

Myös teatteriharrastus on vilkasta: paikkakunnalla toimivat  Alapitkän nuorisoseuran kesäteatteri, Korpiteatteri, Ryhmä Sypäkät ry Varpaisjärvellä sekä Heinäahon näytelmäpiiri. Lisäksi tarjolla on vierailevien teattereiden esityksiä.

Kulttuuri on rehevästi ja luontevasti läsnä myös erilaisissa tapahtumissa:  Taidekadun Aikataiassa, Varpaisjärven Toukotaiassa ja Vasikkasavuilla.

Alueen historiaan voi tutustua Varpaisjärven kotiseutumuseossa ja Hevosajoneuvomuseossa, Lapinlahti-Seuran "Elettiin sitä ennen vanhaan" ja "Entisajan koulu" -näyttelyissä Pappilan kivinavetassa sekä Suomen Asutusmuseossa Alapitkällä. Vanhaa palokalustoa on esillä Palomuseossa vanhalla paloasemalla.

Kulttuuri kuuluu kaiken ikäisille ja niin arkeen kuin juhlaankin. Kulttuurin harrastamisen laaja-alaiset vaikutukset on meillä ymmärretty voimavaraksi, jolla voidaan estää syrjäytymistä, osallistaa, vireyttää ja virkistää, vahvistaa yhteisöllisyyttä, edistää suvaitsevaisuutta, rikkoa raja-aitoja ja luoda monenlaisia kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia.

Oheisesta linkistä pääset katsomaan videota, jossa esitellään pohjoissavolaisia maisemia Pekka Halosen taiteessa
Pohjois-Savon maisemat Pekka Halosen maalauksissa

Pohjois-Savon kulttuuristrategiaan pääset tutustumaan tästä:
Hyvää tuovan kulttuurin Pohjois-Savo kulttuuristrategia 2022-2030