Etusivu

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

Kunnan tukimuodot 3. sektorin toimijoille

Avustukset

Vuosittain kunta jakaa hakemusten perusteella kulttuuri-, nuoriso-, liikunta- sekä toiminta-avustuksia yhteisöille ja

yksityisille tahoille. Hakuilmoitus on Matti ja Liisa -lehdessä sekä kunnan kotisivuilla. Yleensä haku avautuu tammikuussa.

Tilat

Kunnan tilojen varauksista voi kysyä asianomaisten koulujen rehtoreilta, Jussinpihan päiväkeskuksesta,

Monitoimitalon vahtimestarilta, liikuntasihteeriltä ja kunnanviraston vaihteesta. Tilat ovat pääsääntöisesti maksuttomia

lapinlahtelaisille yleishyödyllisille yhteisöille esim. kokouksiin, koulutuksiin sekä tapahtumiin.

Muu tuki

Työllistämiseen liittyvissä asioissa kannattaa ottaa yhteyttä työllisyyskoordinaattoriin.

Tapahtumillesi saat lisänäkyvyyttä ilmoittamalla niistä kunnan nettisivujen tapahtumakalenteriin. Samalla

tapahtuma tulee myös kunnan facebook-sivuille.

Joka kesäksi tehdään Kesäesite, joka pitää sisällään sekä tapahtumia, nähtävyyksiä, käyntikohteita että

matkailijan tarvitsemia palveluja. Ilmoita tapahtumistasi kulttuurikoordinaattorille, mikäli haluat sen mukaan

esitteeseen. Esitteessä ilmoittaminen on maksutonta ja sitä on jaossa mm. tapahtumissa ja

matkailuyrityksissä. Lisäksi esitettä postitetaan matkanjärjestäjille ja liikennöitsijöille.

Hankevalmisteluun ja rahoitusten hakuun liittyviä vinkkejä voi kysyä kulttuurikoordinaattorilta.

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Palvelupaikat

Lapinlahden kunta kunnanvirasto

Kunnanvirastolta löytyvät useimmat toimistopalvelut.

Asematie 4, 73100 LAPINLAHTI

Aukioloajat

Ma - Ti: 08:00 - 15:30
Ke - To: 08:00 - 15:30
Pe: 08:00 - 15:30

Kaikki tiedot

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920728