Siirry sisältöön Etusivu

Lapinlahden Vesi Oy: Talousveden laskutus

Lapinlahden Vesi Oy:n toimittama talousveden ja jäteveden käsittely on maksullista palvelua. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla. Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämän veden määrä (m3). Vesilasku lähetetään kolmen kuukauden välein. Kalenterivuoden kolme ensimmäistä laskua perustuvat kulutuksen arviointiin ja neljännellä laskulla tasataan laskutus toteutuneen kulutuksen mukaiseksi. Lisäksi peritään perusmaksua.

Kiinteistön omistajalla tai haltijalla on velvollisuus ilmoittaa vesimittarin lukema, kun vesilaitos sitä tiedustelee.

Lapinlahden Vesi Oy:n vesimittarit ovat pääsääntöisesti etäluettavia Kamstrupin mittareita. Luenta tapahtuu käyttämällä luentalaitetta tietyn etäisyyden päässä luettavasta vesimittarista. On tilanteita, jolloin vesimittarin oikea-aikainen luku vaatii kiinteistön omistajan tai haltijan toimia.

Lapinlahden Vesi Oy:n talousveden laskutuksessa noudatetaan Lapinlahden Vesi Oy:n voimassaolevaa taksaa sekä sopimus- ja toimitusehtoja.

Linkit

Lapinlahden Vesi Oy:n kotisivut

Lapinlahden Vesi Oy:n kotisivuilta löydät muun muassa yhteystiedot, häiriökartan sekä tietoa maksuista ja sopimus- ja toimitusehdoista.

Lisää tietoa
Avaa linkki

Liittyvät palvelut

Jätteenkuljetus

Katso tiedot

Omakotitontin ostaminen tai vuokraaminen

Katso tiedot

Lapinlahden Vesi Oy: Vesi- ja/tai viemäriliittymän omistajan vaihtuminen

Katso tiedot
Näytä kaikki liittyvät palvelut