Siirry sisältöön Etusivu
Joukkoliikenne

Joukkoliikenne

Lapinlahdelta on hyvät linja-autoyhteydet etelän ja pohjoisen suuntaan. Vuorotarjonta jakautuu kaukoliikenteeseen ja lähiliikenteeseen. Kaukoliikenteen vuorotarjonnasta vastaavat markkinaehtoisen joukkoliikenteen toimijat. Lähiliikennettä puolestaan on vuoroyhteydet luontokyliltä keskustaajamiin ja keskustaajamien välillä.

Lähiliikenne järjestetään koululaiskuljetusten yhteydessä. Luontokyliltä pääsee aamuisin Lapinlahden keskustaajamaan kello kahdeksaksi ja kymmeneksi, Varpaisjärvelle yhdeksäksi. Iltapäivisin paluukyydit lähtevät Lapinlahdelta kello 12,14 ja 15, Varpaisjärveltä kello 13 ja 15. Koululaiskuljetuksessa matkustaessaan asiakas maksaa matkasta bussilipun hinnan.

 

Asiointiliikenne

Asiointiliikenne (käytetään myös nimityksiä PALI-liikenne tai kutsutaksi) täydentää kunnan sisäistä joukkoliikennettä. Asiointiliikenne hoidetaan takseilla ja sitä saa käyttää kaikki kuntalaiset. Asiointiliikenteessä on huomioitu erityisesti ikääntyneiden ja liikuntaesteisten tarpeet, sillä kyydit ovat esteettömiä ja tulevat tarvittaessa hakemaan asiakkaan kotipihasta asti. Kuljettavat tarvittaessa avustavat asiakkaita myös kyytiin nousemisessa ja poistumisessa.

Asiointiliikenteellä ei ole vakioreittiä, vaan taksit liikennöivät keskustaajamiin tilausten perusteella aikataulun mukaisilla suunnilla. Asiointiliikenne on tilattava viimeistään edellisenä arkipäivänä kello 8-16 välisenä aikana. Lapinlahden alueella matka tilataan numerosta 0500 375 475 (Taksi Mika Varis) ja Varpaisjärven alueella numerosta 040 027 2623 (Taksiliikenne E. Kainulainen). Aikataulut on laadittu siten, että kuntalaisilla on mahdollisuus päästä asioimaan lähimpään keskustaajamaan kerran viikossa ja asiakas maksaa matkasta omavastuuosuuden.

 

Haulla ei löytynyt tuloksia