Työtä ja mahdollisuuksia
Koko elämän
Parempiin suorituksiin
Luovuuteen
Tuotantoon haetaan kuvauspaikaksi maitotilaa joka olisi ollut toiminnassa jo useamman sukupolven ajan ja saisi täten olla jo elämää nähnyt tila. Pihapiiriin olisi toiveissa rintamamiestalo, parsinavetta, konekatos ja lehmiaitauksia, ehkä rantasaunakin. Tarinassa eletään nykyaikaa joten rakennukset voivat ihan hyvin olla eri aikakausilta, ihan viimeisintä ultramodernia tehotilaa ei kuitenkaan olla hakemassa. Lisäksi haetaan modernia, mielellään hiljattain rakennettua omakotitaloa jonka ei tarvitse millään tavalla liittyä tähän maatilaan vaan saa sijaita vaikka eri kunnassa/kaupungissa, ei kuitenkaan ihan tiiviisti asutulla kaupunkialueella.
Lapinlahti
Kunta kartoittaa lapinlahtelaisten innokkuutta palstaviljelyyn
Lapinlahden Kuvataidelukion ja Savonlinnan Taidelukion yhteisprojektina syntynyt näyttely
Koskenniemen syyskokous ja -seurat.
Syyslomaviikon taideleiri Lastussa.
Kirjailijavieraana varpaisjärveläinen Toni Hynynen Varpaisjärven kirjastossa maanantaina 23.10.2023 klo 17 alkaen. Tule kahvittelemaan, kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Valtuuston kokouksen livelähetys 12.6.2023 klo 18:00 Linkki lähetykseen julkaistaan noin 5 min. ennen kokouksen alkamista.
Lapinlahti juhlii 150 vuotista taivaltaan vuonna 2024
Lisää, muokkaa tai poista omia tapahtumia. Lisätty tapahtuma näkyy sekä lapinlahti.fi/tapahtumat kuntakalenterissa että iisalmi.fi/tapahtumat seutukalenterissa. Vaatii rekisteröitymisen.
Інформація для тих, хто прибуває з України в Юля-СавоИнформация для прибывающих из Украины в регион Верхнее Саво
Tutustu Lapinlahden strategia ja kärkitavoitteisiin vuosille 2022-2025
AKTIVOI - yritysten muutoskyvykkyyden kehittäminen.
Varautuminen - Kotivara riittää koko perheelle ainakin 72 tuntia Urbaanissa ympäristössä kotivaran merkitys unohtuu helposti, kun kaupat ovat lähellä ja noutoruokaa saa. Kotivaraan kuuluu sellaisia tarvikkeita, joita tarvitset päivittäin, kuten vettä ja ruokaa. Kotivarassa on juuri sitä mieluisaa syötävää, jota kotona olisi muutenkin. Olennaista on, että ruokaa olisi kaapeissa riittävästi, jotta koko perhe pärjäisi ainakin 72 tuntia. Lue lisää kotivara - 72 tuntia.