Työpajoissa keskustellaan, kuinka tuulivoimahankkeiden haittavaikutuksia minimoidaan ja millaisia reunaehtoja tuulivoimarakentamiseen Lapinlahdelle halutaan asettaa. Työpajoissa valtuutetut pääsevät kertomaan luottamushenkilöinä toiveensa ja ehtonsa tuulivoimarakentamiseen.
Työpajoilla halutaan ohjata kaavoitusprosessia, jotta aikanaan päätöksentekoon tuleva kaava olisi
mahdollisimman hyvä. Työpajamuotoisilla keskustelu- ja kuulemistilaisuuksilla ja niiden jälkeen
toteutettavalla satunnaisotantaan perustuvalla mielipidemittauksella turvataan myös kuntalain
mukaisia osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
Lapinlahden kunta on loppuvuonna 2022 päättänyt käynnistää tuulivoimarakentamista ohjaavan osayleiskaavan laadinnan kolmelle eri alueelle. Päätösten jälkeen tuulivoiman rakentamisesta on käyty vilkasta kuntalaiskeskustelua. Osayleiskaavan laadinnan ollessa käynnissä on kunnan helpoin asettaa omia reunaehtojaan hankkeille, jotta ehdot tulevat huomioiduksi kaavoituksessa. Kuntaan sekä tuulivoimatoimijoille on tullut runsaasti palautetta, joka tulee huomioida.
Kunnanhallitus teki päätöksen 30.10.2023 § 224 järjestää erilliset työpajamuotoiset keskustelu- ja kuulemistilaisuudet kaikista kolmesta tuulivoimahankkeesta. Työpajat järjestetään sekä valtuutetuille että kuntalaisille. Valtuutetut sekä kuntalaiset pääsevät esittämään toiveensa esimerkiksi tuulivoimaloiden lukumäärästä, sijainnista, suojaetäisyyksistä, korkeudesta ja siirtolinjojen suunnista, jotka ovat puhuttaneet Lapinlahdella. Kunnanhallitus koostaa työpajojen annin yhdessä teknisen lautakunnan kanssa evästykseksi kaavanlaatimistyöhön.
“Työpajoissa on tarkoitus keskustella kaikista niistä keinoista, joilla hankkeiden todellisia haittavaikutuksia saadaan minimoitua ja siten hyväksyttävyyttä lisättyä. Tarkoitus on loppujen lopuksi saada aikaiseksi mahdollisimman hyvä ja lapinlahtelaisten näköinen kaava, joka tulee sitten aikanaan demokraattiseen päätöksentekoon”, kertoo kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen työpajojen tarkoituksesta.
Työpajojen jälkeen Lapinlahden kunta järjestää puolueettoman, tutkimuslaitoksella teetätettävän satunnaisotantaan perustuvan mielipidemittauksen, jossa selvitetään kuntalaisten suhtautumista Lapinlahdelle sijoittuvaan tuulivoimaan.
Työpajojen aikataulu on alustavasti suunniteltu niin, että luottamushenkilöiden työpajat ovat 8.1.2024 (Iso[1]Petäjämäen hanke), 15.1.2024 (Savolan hanke) ja 5.2.2024 (Tielammen hanke). Kuntalaisille suunnattu työpaja on Savolan hankkeen osalta 30.11.2023, ja Iso-Petäjämäen ja Tielammen hankkeen osalta päivämäärät varmistuvat loppuvuoden aikana.
Lisätietoja antavat:
kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen 040 488 3011, henri.ruotsalainen@lapinlahti.fi
tekninen johtaja Rami Linna 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi