Projektit

Lapinlahden kunta hallinnoi erilaisia pääosin EU-rahoitteisia projekteja (hankkeita), joiden tavoitteena on löytää uusia toimintatapoja ja hoitaa erilaisia asioita taikka työskennellä laajemmalla alueella sellaisissa asioissa, joita ei ole mahdollista hoitaa ns. normaalirahoituksella (mm. Iisalmen reitin vesistöjen kunnostamisen edistäminen).

Osa hankkeista kohdistuu pelkästään oman kunnan palvelutuotantoon tai toimintaan, mutta useimmat hankkeista kohdistuvat useamman kunnan alueelle.  Osa hankkeista kohdistuu luonnon mukaan rajoittuvalle alueelle (esim. Iisalmen reitin kunnostushanke). Jos hanke kohdistuu useamman kunnan alueelle Ylä-Savossa, tulee kuntarahoitus yleensä ns. seuturahasta, jota hallinnoi ja josta päättää Ylä-Savon Kehitys Oy. Kaikki Ylä-Savon kunnat maksavat vuosittain asukasmäärään sidotun summan Ylä-Savon seuturahaa varten. Lapinlahden maksuosuus seuturahaan on vuositasolla noin 100.000 euroa.

EU-rahoitteisten hankkeiden rahoituksen myöntäjät (TE-keskus, lääninhallitus, STM, ympäristökeskus ym.) edellyttävät, että myös kuntien yhteisiä hankkeita hallinnoi yksi kunta, joka huolehtii hankkeen suunnittelman mukaisesta toteuttamisesta ja maksuliikenteestä, tilityksistä ja raportoinneista. Lapinlahden kunta on tällaisessa roolissa useissa eri hankkeissa. Jokaisella hankkeella toimii ohjausryhmä, jossa on rahoittajien, hallinnointikunnan ja muiden yhteistyötahojen edustajia.

Lisätietoja sekä tarkempi esittely kunnan hallinnoimista hankkeista löytyy hankkeiden omilta kotisivuilta, joille löytyvät linkit sivun viereisestä palkista.

Kunta on myös mukana monissa sellaisissa hankkeissa, joita se ei itse hallinnoi.
Tällaisia hankkeita ovat mm.:
Ylä-Savon Veturi ry -maaseudun kehittämisyhdistys

 

Päivitetty; 16.12.2009, Anja Mähönen

 Tulosta     Alkuun
Pikalinkit »
  
   Haku »