Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Lapinlahden kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti 1. vuosiluokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille ja lisäksi kouluilla, joilla on esiopetusta, esioppilaille. 2.-6. vuosiluokan oppilaita otetaan toimintaan mukaan, mikäli ryhmässä on tilaa.
 
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti näiden sivujen kautta.

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta sähköiseen ilmoittautumiseen, ota yhteys iltapäivätoiminnasta vastaavaan kerho-ohjaajaan puhelimitse tai sähköisesti.

Tervetuloa mukaan aamu- ja iltapäivätoimintaan!

 
 

Yleistä toiminnasta

Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä ja edistää lapsen hyvinvointia. Toiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinoloa iltapäivisin.

Toiminnan tavoitteena on myös tarjota lapselle mahdollisuus osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan turvallisesti ja valvotusti.

Lisäksi toiminnan tulee edistää lapsen hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta.

Aamutoimintaa järjestetään:

Matin ja Liisan koululla, samoissa tiloissa kuin iltapäivätoimintaakin on, klo 7.30 alkaen. Mikäli lapsesi tarvitsee aikaisempaa hoitoa ennen koulun alkamista, ole yhteydessä varhaiskasvatukseen, yhteystiedot löytyvät täältä.

Varpaisjärven koululla esiopetuksen tiloissa klo 7.30 alkaen. Tätä aikaisempi hoito päiväkodin tiloissa.

Alapitkällä ja Nerkoolla päiväkodissa.

Mikäli on aamutoiminnan tarvetta Alapitkällä, Nerkoolla tai varpaisjärvellä, ole yhteydessä varhaiskasvatukseen, yhteystiedot löytyvät täältä täältä.

Paloisilla ja Martikkalassa pyritään myös tarvittaessa järjestämään aamutoimintaa.

Aamutoiminnassa tarjotaan aamupala. 

Koulujen iltapäivätoiminta aloittaa toimintansa samaan aikaan syksyllä kuin koulut alkavat ja toimintakausi päättyy, kun koulut keväällä loppuvat. Toimintaa järjestetään jokaisena arki koulupäivänä maanantaista perjantaihin.

Iltapäivätoiminta painottuu monipuoliseen liikuntaan ja käden taitoihin.

Iltapäivätoimintaa järjestetään kaikilla alakouluilla seuraavasti:

Alapitkällä iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa, kokoontumispaikka: ”keittiöluokka”.

Nerkoolla iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa, kokoontumispaikka: koulun kerhohuone.

Martikkalassa iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa, kokoontumispaikka: eskarin tilat.

Matin ja Liisan koululla iltapäivätoiminta järjestetään Viisussa. 

Varpaisjärvellä iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa, kokoontuminen koulun tiloissa.

Paloisilla iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa.

Toiminta alkaa koulupäivän loputtua ja päivä päättyy klo 16.30. Mikäli tarvitset lapsellesi koulun jälkeistä toimintaa klo 16.30 jälkeen, ole yhteydessä varhaiskasvatukseen, yhteystiedot löytyvät täältä.

Aamu- ja iltapäivätoiminta on maksullista toimintaa. Osallistumismaksuilla katetaan mm.
välipala-, askartelu- ja liikuntavälineiden kustannuksia.

Toimintamaksujen määrä:

  • 1-3krt/kk 7€ krt
  • 4-10 krt/kk 45€ alle 4h/pvä
  • 4-10 krt/kk 60€ yli 4h/pvä
  • 11-20krt/kk 90€ alle 4h/pvä
  • 11-20krt/kk 120€ yli 4h/pvä

Sisaralennus -50%

Aamutoiminta sisältyy toimintamaksuun kaikissa tapauksissa.

Ilmoittautuessaan vanhemmat sitoutuvat maksamaan aamu- ja iltapäivätoiminnan maksun kuukausittain. Huoltaja voi irtisanoa paikan kirjallisesti, jolloin irtisanomisaika on yksi (1) kuukausi. Satunnainen käyttö (1-3krt/kk) laskutetaan kuukausittain käytön mukaan.

Perusopetuslain §48f mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huololliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Lapinlahden kunnan hallintosäännön mukaan sivistysjohtaja päättää aamu- ja iltapäivätoimintaan maksun alentamisesta/maksuvapautuksesta. Asiakasmaksun tarkistamista varten tulee täyttää tältä sivustolta löytyvä hakemus ja toimittaa se esim. sähköpostitse sivistysjohtajalle tai sivistysosaston hallintosihteerille.

Laskutusasioissa yhteyttä voi ottaa Varpaisjärven koulun koulusihteeriin.

 
 
 

Toiminnan sisällössä kiinnitetään erityistä huomiota liikunnallisten virikkeiden luomiseen sekä monipuolisten käden taitojen kehittämiseen.

Erityisesti lapselle tarjotaan leikkejä, pelejä, luovaa toimintaa sekä myönteisiä elämyksiä.

Tavoitteena on ohjata erilaisia perusliikuntataitoja, tutustuttaa uusiin liikuntamuotoihin ja erilaisiin toimintaympäristöihin.

Lisäksi iltapäivätoiminta järjestää liikunnallisia retkiä lähiympäristöön ja tapahtumia toimintapaikan läheisyydessä toimintakauden aikana.

Käden taitoihin kuuluu mm. piirtäminen, värittäminen, maalaaminen, monipuolinen askartelu.

Lapsien omat toiveet ja tarpeet otetaan huomioon toiminnan sisällön laadinnassa.

Sisältöön olennaisena osana kuuluu jokaisena toimintapäivänä tarjottava, terveellinen, maukas ja ravitseva välipala.

  • Koulun säännöt ovat voimassa aamu- ja iltapäivätoiminnan aikana.
  • Sisä- ja ulkotiloissa olemme ainoastaan ohjaajan valvonnassa.
  • Aamu- ja välipalalle tultaessa pestään kädet ja muistetaan kauniit ruokailutavat.
  • Aamu- ja iltapäivätoiminnassa otetaan toiset huomioon ja muistetaan hyvät käytöstavat.
  • Liikuntavälineet, askartelutarvikkeet ym. tavarat palautetaan aina omille paikoille.
  • Pelaamme ja leikimme Nuori Suomi- hengessä: reilun pelin säännöillä.
  • Ollaan ystäviä kaikille!

Korhonen, Sarivastaava kerho-ohjaaja
Korhonen, Jonnakerho-ohjaaja
Kuosmanen, Mervikerho-ohjaaja

Varpaisjärven koulu

Näytä kaikki tiedot
Rohtmaa, Dianakoulunkäynninohjaaja
Kouvalainen, Tapiokerho-ohjaaja
Soudunsaari, Emiliakerho-ohjaaja
Hyvärinen, Irmakoulusihteeri
Matin ja Liisan koulun aamutoiminta