Julkaisut

Lapinlahti näyttää jälleen valomerkkiä ilmaston ja luonnon puolesta 23.3.

Julkaistu 19.3.2024 Muokattu 19.3.2024

Maailman suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria vietetään eri puolilla Ylä-Savoa lauantaina 23. maaliskuuta. Kunnat antavat valomerkin ilmaston puolesta sammuttamalla julkisten rakennusten ja maamerkkien valaistusta klo 20.30–21.30 väliseksi ajaksi. Myös yritykset, yhteisöt ja asukkaat haastetaan mukaan näyttämään valomerkkiä ilmaston ja luonnon puolesta.

Earth Hour on kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä vuosittainen kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa kaikkia tekemään ympäristötekoja ja käyttämään vähintään tunti ympäristön hyväksi, samalla viestitään päättäjille huoli ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Lisäksi tapahtuma herättää pohtimaan omien toimien vaikutusta ympäristöön.

Tänä vuonna Earth Houriin osallistutaan Ylä-Savon kunnista ainakin Iisalmessa ja Lapinlahdella. Lauantain tapahtumailtana osallistujat antavat yhteisen valomerkin ilmaston puolesta sammuttamalla julkisivuvalaistustaan tunnin ajaksi kello 20.30–21.30. Iisalmen kaupunki sammuttaa Vesitornin ja Paloisvirran sillan valaistuksen. Lapinlahdella pimennetään Matin ja Liisan koulun, kunnankirjaston sekä lukion julkisivuvalaistukset. 

Earth Hour ei ole sähkön- tai energiansäästötempaus, vaan symbolinen ele ympäristölle. Vuonna 2023 Earth Hour -tapahtumaan osallistui noin 1,3 miljoonaa ihmistä ja 229 yritystä, kaupunkia, yhteisöä ja organisaatiota Suomessa. Tapahtumaa on vietetty Suomessa vuodesta 2009, ja se on vakiintunut monivuotiseksi perinteeksi myös Ylä-Savon kunnissa.

Earth Hour -tapahtumaan voi osallistua valojen sammuttamisen lisäksi monin eri tavoin, kuten kehittämällä toiminnan ympäristöystävällisyyttä, viestimällä toiminnan ympäristöarvoista tai osallistumalla johonkin tapahtumaan tai tempaukseen. Lisäksi voit antaa tunnin luonnolle ja tehdä jotain luonnon ja ilmaston kannalta positiivista asiaa yhden tunnin ajan, itselle sopivana ajankohtana. Tunti symboloi ajan merkityksellisyyttä ja sitä, että yhdessä saadaan muutosta aikaan.

Jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen! Vinkkejä Earth Hourin viettoon sekä lisätietoja tapahtumasta löytyy kampanjasivustolta osoitteesta https://wwf.fi/earthhour/. EAKR-rahoitteinen Suunnitelmallisen ilmastotyön juurruttaminen Pohjois-Savoon (SISU) -hanke haastaa Pohjois-Savon kunnat, asukkaat, oppilaitokset ja yritykset sekä muut toimijat sammuttamaan valot luonnon hyväksi. SISU-kunnista tapahtumaan on innokkaasti ilmoittautunut Iisalmen ja Lapinlahden lisäksi ainakin Kuopio, Rautalampi, Siilinjärvi, Tervo ja Varkaus.

Jaa sivu: