Voiko kulttuuri synnyttää uusia yhteistyömahdollisuuksia, tapahtumia ja elinvoimaa paikallisyhteisöihin? Tätä edistää Itäkulmat – Kulttuuri Itä-Suomen maaseudun elinvoimaisuuden edistäjänä -hanke, joka kutsuu mukaan yhdistyksiä, kylätoimijoita, kuntia, yrittäjiä ja kulttuurialan toimijoita.
Haku on avoinna 24.9.–1.11.2026.
Mukaan etsitään yhteisöjä, joilla on into kokeilla jotain uutta ja kehittää alueensta toimintaa kulttuuri, taiteen tai luovien alojen avulla. Idean ei tarvitse olla valmis. Se voi olla pieni alku, pitkään mielessä ollut ajatus tai jo pidemmälle mietitty suunnitelma. Pilotissa sitä lähdetään kehittämään yhdessä.
Hankkeessa vahvistetaan maaseudun elinvoimaa kulttuurin ja luovien alojen keinoin. Tavoitteena on luoda uusia kumppanuuksia, toimintamalleja ja mahdollisuuksia yhdistysten sekä muiden paikallisten toimijoiden yhteistyölle. Mukaan lähtemällä yhdistykset voivat löytää uusia yhteistyökumppaneita, saada uusia ideoita toimintaansa sekä olla mukana kehittämässä oman alueensa kulttuurielämää ja yhteisöllisyyttä.
Hankkeen aikana järjestetään verkostoitumistilaisuuksia, valmennuksia, koulutuksia ja yhteiskehittämispilotteja. Toiminnan tavoitteena on synnyttää pysyviä verkostoja ja toimintatapoja, jotka hyödyttävät alueen yhdistyksiä ja yhteisöjä myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Hanke toteutetaan Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueilla vuosina 2026–2028. Päätoteuttajana toimii Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja osatoteuttajana Etelä-Savon maakuntaliitto.
Lisätietoja hankkeesta: Pohjois-Savon Liitto
Lisätietoja Pohjois-Savossa:
Projektikoordinaattori Pia Repo
p. 050 338 0750, pia.repo@pohjois-karjala.fi
Kiinnostuitko? Kannustamme alueen yhdistyksiä tutustumaan hankkeeseen ja tarttumaan mahdollisuuteen kehittää omaa toimintaansa sekä rakentaa uusia yhteistyöverkostoja kulttuurin avulla.
Haku on avoinna 24.9.–1.11.2026.
HAKULOMAKE: HAKU ITÄKULMAT-PILOTTEIHIN: Webropolilla luotu kysely