Kulttuuriroihussa tapahtunutta
Tälle sivulle päivitetään Kulttuuriroihussa tapahtuneita asioita. Yritys- ja yhteisövierailut on esitelty omalla sivullaan: https://lapinlahti.fi/kulttuuriroihu/yritys-ja-yhteisovierailut

Valo- ja videokuvauspäivä 5.8.2025
Kulttuuriroihun kuvauspäivässä saatiin taltioitua monenlaista kuva- ja videomateriaalia matkailun yhteismarkkinointia varten. Kuvauksiin osallistui päivän aikana yhteensä 23 vapaaehtoista kuvausmallia. Kuvauksia toteutetaan yhdessä Kulttuuriroihussa mukana olevien toimijoiden kanssa matkailijaa palvelevissa kohteissa. Kuvauspaikoissa toiminnasta vastaavat toimijat valmistelevat kuvauspaikat ja tarvittavat rekvisiitat kuntoon sekä etsivät mallit kuhunkin kohteeseen. Tällä kertaa mukana olivat Väärninsaaren Ystävät ry, Galleria Café Luova Puu, Lapinlahden Asema ja Väärnin Pappila. Kuvaajana toimi Timo Villanen.

Tapahtumien kehittäminen
Kulttuuriroihu on ollut mukana seuraavien tapahtumien kehittämisessä: Lapinlahden Juusto ja Viinijuhlat 1.-2.8.2025. Keväällä 2025 järjestettiin Yrittäjäilta, jossa paikallisia toimijoita kuultiin ja osallistettiin tapahtuman suunnitteluun. Tilaisuudessa syntyneiden ideoiden pohjalta käynnistettiin kaksi uutta kokonaisuutta: virallinen oheisohjelmisto sekä karavaanareille suunnattu Matkaparkki. Oheisohjelmistoon nostettiin mukaan jo olemassa olevia, Juusto- ja viinijuhlien teemaan ja ajankohtaan sopivia paikallisia tapahtumia. ToukoTaika 16.5.2025 ToukoTaika on vuosittainen koko perheen tapahtuma, joka juhlistaa kevään päättymistä ja kesän alkua yhteisöllisessä hengessä. Ohjelmassa on elävää musiikkia, toimintaa lapsille sekä paikallista kulttuuria ja perinnettä. Tapahtuman kehittämistyö keväällä 2025 sisälsi käytännössä tapahtumatuotannon prosessien purkamista ja uudelleenrakentamista taloudellisemmaksi ja toimivammaksi kokonaisuudeksi. Kehittämisessä painotettiin erityisesti turvallisuutta ja selkeyttä. Yhteistyö ja viestintä toimijoiden kanssa nostettiin keskiöön. Mahdollisia jatkotoimenpiteitä kehittämistyölle voisivat olla erilaiset koulutustilaisuudet sekä Lapinlahden tapahtumajärjestäjän opas –dokumentti.
Lue lisää tapahtumista
Valo- ja videokuvauspäivä 16.6.2025
Matkailumarkkinointia tehtäessä tarvitaan tietysti kuvia. Aitoja, elämänmakuisia kuvia ja videoita tulee, kun homma hoidetaan yhdessä! Kulttuuriroihu-hankkeessa tehdään kuvauksia, jotta saadaan koostettua kuva- ja videopankkia matkailun yhteismarkkinointia varten. 16.6.2025 oli ensimmäinen kuvauspäivä, joita tullaan toteuttamaan lisää tämän ja ensi vuoden aikana. Aamupäivä oltiin Väisälänmäellä ja iltapäivästä Lastulla. Päivään osallistui yhteensä 21 eri ikäistä vapaaehtoista kuvausmallia. Päivän suunnittelu ja toteutus tehtiin yhdessä Lapinlahden 4H-yhdistyksen, Väisälänmäen kulttuuri- ja luontopolun tuki ry:n sekä Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastun kanssa. Kuvaajana toimi Timo Villanen.

Roihukahvit 21.5.2025
Kevätkauden kolmannet Roihukahvit roihuttiin Varpaisjärvellä Ravintola Reippaankulmassa. Tällä kertaa pohdittiin sitä, miten Lapinlahden alue voisi hyödyntää Tahkon läheisyyttä ja miten Varpaisjärvi saa näkyvyyden Visit Lapinlahti markkinoinnissa. Keskustelua riitti ja paljon hyviä ajatuksia tuli kirjattua jatkokäsittelyä varten. Joitakin kehittämisideoita voidaan toteuttaa jo välittömästi, osa tarvitsee tarkempaa tarkastelua. Sydäntä lämmittävää oli myös se, että yhteinen tapaaminen selvästi vahvisti verkostoitumista paikallisesti ja nappasipa hankevetäjän korvaan sekin, kun jotkut osallistujat sopivat yhteisestä kahvihetkestä myöhemmin. Kulttuuriroihussa tärkeänä tavoitteena on verkoston rakentaminen. Ja sehän ei tarkoita pelkästään näitä yhteisiä tilaisuuksia, vaan on hienoa, jos voidaan edistää myös toimijoiden välistä verkostoitumista siten, että jatkossa tapaamiset poikivat yhteistyötä myös yksittäisten toimijoiden välillä. Roihukahveilla oli 15 verkoston jäsentä ja yksi hankkeen/kunnan edustaja.

Roihukahvit 23.4.2025
Roihukahveilla Väärnin Pappilassa mentiin keskiviikkona tunnelmasta toiseen. Illan ohjelmaan mahtui sykähdyttäviä tunteita Minna Kettusen ja Jarkka Rissasen tarjoaman esityksen ”Kvintologi eli viisi Juhani Ahon aikalaisnaista kertoo hänestä” myötä. Innostusta ilmassa oli puolestaan työpajassa, jossa luovuus pääsi valloilleen. Ryhmät nostivat esiin poimintoja Lapinlahden kulttuurihistoriasta ja löysivät ajatuksia siitä, mitä kohti tulevaisuudessa halutaan ponnistella. Tässä tehtiin tärkeää pohjatyötä mm. matkailumarkkinoinnin kärjen löytymiseen. Samalla nousi esiin kehittämisajatuksia jatkoa varten. Roihukahveille osallistui 16 verkoston jäsentä ja kaksi hankkeen/kunnan edustajaa.

Roihukahvit 1.4.2025
Maailmankaikkeuden ensimmäiset Roihukahvit järjestettiin 1.4.2025 Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastulla. Lastun esittäydyttyä illan ohjelmassa esiteltiin ensin tapahtumakalenteria, jonka kautta kaikki Lapinlahden tapahtumajärjestäjät saavat tapahtumansa näkyville useampaan paikkaan yhdellä ilmoituksella. Sitten sukellettiinkin visitlapinlahti -nettisivujen kimppuun. Pienen asiakasprofiiliharjoituksen jälkeen paikalla olleet pääsivät kurkistamaan miltä julkaisemattomat, rakenteilla olevat sivut tulevat näyttämään. Työpajaosuudessa koostettiin tietoa niistä kohteista ja palveluista, joita Lapinlahden alueelta löytyy. Tämä onkin iso apu hankehenkilöstölle eteenpäin, sillä esiin nousi myös useita kohteita, jotka eivät olleet aikaisemmin tiedossa. Sivuston sisällöntuotanto jatkuu ja projektipäällikkö on yhteydessä yrityksiin ja muihin matkailupalveluja tuottaviin matkan varrella. Kenenkään palveluja ei julkaista sivustolla ilman, että on yhdessä läpikäyty sinne tuleva sisältö. Roihukahveille osallistui 10 verkoston jäsentä ja kaksi hankkeen/kunnan edustajaa.

Roihuamaan! -aloitustilaisuus 19.2.2025
Kulttuuriroihun aloitustilaisuuteen osallistui 29 verkoston jäsentä ja/tai alueen toimijaa sekä kolme kunnan edustajaa. Tilaisuuden aloitussanat lausui kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen ja hankesuunnitelmaa esittelivät projektipäällikkö Tuula Palojärvi ja kulttuuri- ja viestintäkoordinaattori Fanniina Tuomola. Osallistujien ideoita toiveita, ja ajatuksia hankkeeseen kerättiin työpajatyöskentelyn avulla ja ne toimivat evästyksenä jatkosuunnitteluun. Tilaisuuden muistio ja kooste työpajan annista lähetettiin kaikille Kulttuuriroihun verkostoon liittyneille sähköpostitse.