Vapaussodan aika Varpaisjärvellä
Kun Suomi 6.12.1917 itsenäistyi, jäi itsenäisyydestä riemuitseminen varsin lyhyeksi, koska maassa vallitsi sekasortoinen yhteiskunnallinen tilanne. Punakaartien sekä suojeluskuntien miesluku ja aseistus olivat kasvaneet maassamme marraskuun suurlakosta lähtien tuntuvasti. Tämä johti lopulliseen yhteentörmäykseen tammikuun 27. ja 28. päivinä.
Varpaisjärvellä kokoontui 27.1. kymmenkunta miestä salaiseen kokoukseen Vanhaantaloon metsänvartija Väinö Koskenniemen kutsusta. Kokouksen seurauksena viisi miestä päätti lähteä Kuopioon asein, suksin ja eväin varustettuna. Varsinainen Varpaisjärven suojeluskunnan ensimmäinen harjoituspäivä oli helmikuun ensimmäisen päivän iltana Harjun talossa. Samana päivänä oli varpaisjärveläisille esitetty seuraava kuulutus:
”Koska Suomen korkein hallitus, kansan eduskunta ja Senaatti on suojeluskunnalle uskonut järjestyksen ylläpidon, tahtoo Warpaisjärven Suojeluskunta kehoittaa yleisöä valvomaan visusti kaikkea epäjärjestystä ja rauhattomuutta ja ehkäisemään kaikkea vallattomuutta, että rauhalliset olot kansamme keskuudessa pääsisi vakiintumaan. Samalla kehoitetaan kaikkia oikeutta harrastavia ja Isänmaata rakastavia kansalaisia kokoontumaan Harjun taloon tänään kello 6 j.pp. neuvottelemaan asioista.”
Kehotusta noudatti noin 40 rihloin ja haulikoin aseistautunutta miestä, jotka vielä samana iltana osallistuivat Harjun talossa harjoituksiin. Varpaisjärvellä punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välille ei syntynyt aseellisia selkkauksia ilmeisesti siitä syystä, että suojeluskunnalla oli sekä miehinen että aseellinen ylivoima.
Varpaisjärvi osallistui anteliaasti elintarvikekeräyksiin, vaikka osa omista kuntalaisistakin joutui turvautumaan petäjäiseen. Suojeluskunta lähetti helmikuun alussa Kuopioon 11 hevoskuormaa elintarvikkeita ja myöhemmin keväällä armeijalle lähetettiin vielä lisää elintarvikkeita, kärryjä, hevosia ja valjaita. Elintarvikkeita tarvittiin myös oman paikkakunnan suojeluskuntalaisille, ja nälkäisiä miehiä liittyikin suojeluskuntaan pelkästään turvatun toimeentulon houkuttelemina.
Myös Varpaisjärvellä kuulusteltiin vangittuja punakaartilaisia ja muita ”epäilyttäviä” henkilöitä. Kuulusteluissa nousivat esille vuoden 1917 kansalaiskokoukset ja marraskuun suurlakon tapahtumat. Kaikkiaan kuulusteltiin kuutisenkymmentä henkilöä, joista noin puolta kuultiin todistajina. Kolmestakymmenestä vastaajasta kymmen tunnusti kuuluneensa punakaartiin. Kuulusteluihin joutui jo pelkästään siitä syystä, että sattui nimittelemään suojeluskuntaa sopimattomasti.
Suurin osa kuulustelluista vapautettiin sen jälkeen, kun he olivat lupautuneet ”elämään rauhallisina kansalaisina”. Kuopion sotavankileirille lähetettiin viisi kuulusteltua. Tuomitut lähetettiin Lahteen ja Pietarsaareen sotavankileirille. Varpaisjärveläisten tuomiot vaihtelivat kahdesta kymmeneen vuoteen. Tuomiot eivät kuitenkaan jääneet pitkiksi, sillä tuomioita lyhennettiin ensin valtiorikosylioikeudessa ja lopulta suurin osa vangeista armahdettiin jo syksyllä 1918 ja varpaisjärveläisetkin pääsivät vapaaksi vuoden loppuun mennessä.
Varpaisjärveläiset vapaussodan rintamilla
Rintamalinjojen muotoutuessa valkoisten ja punaisten välille Pohjois-Savo jäi selvästi valkoisen Suomen puolelle. Helmikuun alkupäivinä tilanne Kuopiossa oli ratkaisematon. Kumpikin puoli odotti miehistötäydennyksiä. Varpaisjärveltä viisi miestä osallistui vapaaehtoisina Kuopion taisteluihin. Kuopion noin 600 punaista antautui 8. helmikuuta ilman suurempaa vastarintaa, joten taistelujen jälkipuinti sujui suhteellisen rauhallisesti. Kuopion tapahtumat vaikuttivat rauhoittavasti myös ympäristöön: antautumisen jälkeen ympäristön punakaartien toiminta tyrehtyi ja olot rauhoittuivat. Punakaartien toiminta ei kuitenkaan kokonaan loppunut Pohjois-Savossa tähän, vaan Varkaudessa ja Leppävirralla toimivat edelleen vahvat punakaartilaisosastot. Varkauden valloitukseen helmikuun lopussa osallistui ainakin kaksi varpaisjärveläistä. Tämän taistelun tappiot olivat katkerat molemmin puolin. Taistelussa kaatui valkoisten puolelta 12 ja punaisten puolelta 20 miestä.
Varpaisjärveläisiä meni vapaaehtoisina myös Iisalmen suksikomppanian mukana Seinäjoelle helmikuun lopussa metsänvartija Jukka Jokisen johdolla. Tämä 18 miehen joukko jatkoi läntisen rintaman Lavian, Ahlaisten ja Suodenniemen taisteluihin.
Kolmanteen varpaisjärveläisten vapaaehtoisjoukkoon kuului 34 miestä. He lähtivät maaliskuun 6. Kuopioon kk-koulutukseen ja sieltä edelleen Tampereen valloitukseen sekä vielä tämän jälkeen Viipurin valloitukseen. Maalis-huhtikuussa Varpaisjärveltä lähti vielä 26 vapaaehtoista Savon rykmenttiin.
Kutsunnan kautta vapaussotaan joutui vielä 109 varpaisjärveläistä maaliskuun 11. päivän jälkeen. Kutsuntaan joutuneita oli kaikista väestöryhmistä. Myös vapaaehtoisina sotaan lähti miehiä kaikista väestöryhmistä talollisista loisiin, mutta talollisia oli kuitenkin suhteellisesti eniten. Kutsunnoista jäi pois kaikkiaan 32 miestä. Heissä oli Amerikkaan muuttaneita, tietymättömissä olevia, muualle Suomeen muuttaneita, vangittuja tai sairaita, johtuen siitä, että kutsuntaluettelot olivat varsin virheellisiä.
Varpaisjärvi lähetti vapaussotaan 194 miestä, joista kaatui kolme ja vakavasti haavoittui seitsemän.
Varpaisjärveläiset 2. maailmansodassa
Talvisota
Suomi joutui mukaan 2. maailmansotaan 30.11.1939 Neuvostoliiton hyökkäyksen seurauksena. Tästä alkoi 105 päivää kestänyt talvisota, joka kokosi vapaussodan kahtia jakaman yhteiskunnan taistelemaan yhtenä miehenä yhteistä vihollista vastaan. Suomen ja Neuvostoliiton neuvottelut alueluovutuksista päättyivät tuloksettomina 13.11.1939. Suomessa sodan puhkeamiseen suhtauduttiin vielä tuolloin varauksellisesti, mutta puolustusvalmiutta oli jo lisätty kesän ja syksyn aikana, joskaan varautuminen ei ollut riittävää. Moskovan neuvottelujen epävarman ilmapiirin takia annettiin 12.10.1939 käskyt yleisen ja täydellisen liikekannallepanon suorittamisesta. Ensimmäinen YH-päivä oli lauantai 14.10.1939, jolloin Varpaisjärvelläkin kokoontui 503 miestä reservin ylimääräisiin harjoituksiin. Reserviläisten valtaosa taisteli talvisodassa Kuopion sotilaspiirin perustamassa Jalkaväkirykmentti 39:ssä, joka kuului 13. divisioonaan ja IV armeijakuntaan. Varpaisjärveläiset miehet oli sijoitettu IIP/JR39, jossa he muodostivat toisen pataljoonan kuudennen komppanian. Heidät keskitettiin 18.-20.10. Laatokan koillispuolelle Leppäsyrjään.
Laatokan Karjalan lisäksi varpaisjärveläisiä taisteli myös Suomussalmen ja Kuhmon suunnalla. Suomussalmella heitä taisteli mm. JR 27:n, JR 64:n JR 65:n ja Kev. Os 22:n riveissä. Täällä käytiin menestykselliset Raatteentien taistelut, joissa suomalaiset onnistuivat pysäyttämään ja tuhoamaan lähes täydellisesti neuvostodivisioonat. Raatteentien taistelujen jälkeen JR 64 siirrettiin Laatokan Karjalaan, jossa varpaisjärveläiset taistelivat mm. Kollaalla, Uuksussa ja Pitkässärannassa.
Kannaksella käydyt taistelut vaikuttivat olennaisesti sodan lopputulokseen. Täällä varpaisjärveläisiä taisteli mm. 3. Pr:n JP 3:n ja JR 67:n riveissä osallistuen Taipaleenjoen, Summan, Lähteen, Leipäsuon, Kämärän, Honkaniemen, Säiniön, Sommeen, Tammisuon ja Talin taisteluihin. Varpaisjärveläisten voidaan sanoa olleen talvisodan tärkeimmillä rintamaosuuksilla ja suurin osa heistä taisteli Laatokan koillispuolella. Täällä heidän tappionsakin olivat suurimmat, sillä Laatokan Karjalassa heitä kaatui yli kaksinkertainen määrä Kannakseen verrattuna ja yli nelinkertaisesti Suomussalmeen ja Raatteeseen verrattuna. Talvisodan 105 päivää vaativat varpaisjärveläisiltäkin raskaan uhrauksen, josta ovat muistona sankarihaudan 50 korutonta muistokiveä.
Talvisota päättyi Moskovassa välirauhansopimukseen, jonka täytäntöönpanossa ilmeni erimielisyyksiä, jotka eivät olleet omiaan parantamaan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Myöskään Neuvostoliiton oma toiminta ei tukenut maiden välisten suhteiden kohentumista. Tämä ajoi Suomen lähentämään suhteitaan Saksaan ja osallistumaan Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Kesäkuun 25. päivä 1941 alkoivat Neuvostoliiton laajat pommitukset, jotka aloittivat jatkosodan. Sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyi aselepoon 5.9.1944, jonka jälkeen suomalaiset joutuivat vielä voittajamaiden painostuksesta ajamaan saksalaiset pois Pohjois-Suomesta. Saksalaiset poistuivat Suomesta vasta 25.4.1945.
Varpaisjärveläiset jatkosodassa
Reilun vuoden ehtivät Varpaisjärvenkin miehet olla rauhan askareissa, kunnes jälleen alkoi liikekannallepano. Maaselän sotilasläänin alueella perustettiin 17.6.1941 14. divisioona, johon kuulunut JR 52 muodostettiin Iisalmen suojeluskuntapiirin alueella. Varpaisjärvellä perustettiin 18.-19.6. I pataljoonan 2. ja 3. komppania.
Varpaisjärveläiset lähtivät matkaan 20.6. aamulla aikaisin. Aamutee oli klo 04.00 ja klo 06.00 lähdettiin marssimaan kohti Lapinlahtea, josta matka jatkui junalla Nurmekseen ja sieltä edelleen marssien Petäiskylän maastoon.
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6. ja kolme päivää myöhemmin myös Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Varpaisjärveläisiä kuului
14. divisioonan JR 52:een, jonka tehtävänä oli vallata Lentiera ja Repola. Tässä onnistuttiin osittain, mutta Omelian saarrostus- ja mottitaisteluista muodostui varpaisjärveläisille jatkosodan eniten uhreja vaatinut koitos. Pataljoonan tappioista tuli varpaisjärveläisten osalle sotapäiväkirjojen mukaan 14 kaatunutta ja 74 haavoittunutta.
Varpaisjärveläiset taistelivat myös Tsirkka-Kemijoen puolustuslinjan saarrostustaisteluissa heinä-elokuun vaihteessa. Rukavaaralla ja Rukajärvellä käytiin noin kolmen viikon ajan taisteluja elo-syyskuussa. Taistelut päättyivät 12.9. onnistuneesti Rukajärven valtaukseen. Samana päivänä saapui Rukajärvelle Varpaisjärveltä ”paketti- ja piimäauto” tuoden ruokaa.
Taistelut Rukajärvellä jatkuivat 15.9. Ontajoen ylityksellä, jossa hyökkäyksen kärjessä oli II/JR 52. Sillanpääasema onnistuttiin saavuttamaan ja pitämään. Jatkosodan kolme ensimmäistä kuukautta vaativat 69 varpaisjärveläisen hengen, kun jatkosodan seuraavat kolme vuotta vaativat 48 kaatunutta.
Vuoden 1941 lopulla taistelu Rukajärven suunnalla supistui lähinnä partiointiin. Joulukuun puolivälissä kotiutettiin JR 52:sta kaikki ennen 1912 syntyneet alipäällystöön ja miehistöön kuuluvat reserviläiset. Tilalle saatiin alokkaita, joita alettiin kouluttaa talviolosuhteisiin. Varpaisjärvellä järjestettiin 150 palaavalle reserviläiselle tulojuhlat 17.-18.12. sodan alkumenestyksen innoittamana.
Asemasotavaihetta kesti yli kaksi ja puoli vuotta. Tuohon aikaan sisältyi vuorotellen sekä taistelutoimintaa että lepoa. Kevääseen 1944 mennessä Saksan asema alkoi murentua ja Neuvostoliitolle tarjoutui tilaisuus keskittää joukkojaan Karjalan kannakselle. Suurhyökkäys alkoi 9.6.1944.
Varpaisjärveläisiä osallistui Kannaksen torjuntataisteluihin mm. Ps. D:n mukana. Muilla rintamalinjoilla neuvostojoukkojen hyökkäys alkoi myöhemmin. Rukajärven suunnalla torjuntataisteluja käytiin 14.6. lähtien. Sillanpääasema Tsirkka-Kemijoella saatiin kovien taistelujen jälkeen säilytettyä. 14. divisioona piti näin ollen vielä elokuussa 1944 hallussaan samoja asemia, jotka se oli valloittanut hyökkäysvaiheen aikana syksyllä 1941. Divisioona piti asemansa sodan loppuun asti. Kesän 1944 taisteluissa kaatui 14 varpaisjärveläistä. Viimeinen kaatuneeksi merkitty on lokakuulta, jolloin taisteltiin saksalaisia vastaan Pohjois-Suomessa. Rauhan tultua voimaan JR52 suoritti kotimatkan Rukajärveltä Ylä-Savoon jalkaisin matkan ollessa 460 kilometriä. Matka oli raskas, mutta joka askel toi kotiin päin.
Jatkosodan vuosina varpaisjärveläisiä toimi useissa joukko-osastoissa, mutta pääosin kuitenkin Rukajärven suunnalla JR 52:n, JR10:n ja JR 31:n riveissä.