Arttula eli Sinisen talon tarinaa
Kirjailija Minna Kettunen kertoo 70-luvulla ajaneensa lapsuuden perheensä kanssa läpi Lapinlahden taajaman. Erityisesti hänen huomiotaan oli kiinnittänyt Asematien varrella sijainnut sininen talo. Sinisen värinsä kyseinen talo sai vasta 1970-luvun alussa, eikä talo suinkaan ole tullut tunnetuksi ja jäänyt historiaan pelkän värinsä vuoksi.
Asematien varrella olevaa Arttulan taloa voidaan pitää merkittävänä osana maakuntamme ja myös koko valtakunnan taide- ja yrityshistoriaa. Paikalla toimi vuodesta 1918 aina 1950-luvulle saakka maamme ensimmäinen taidevalimoyritys. Valimossa valettiin vuosikymmenten kuluessa lukematon määrä pronssiveistoksia, kuten esimerkiksi kaikkien tuntema Felix Nylundin Kolmen sepän patsas (1932), joka sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa tavaratalo Stockmannin vieressä. Taidevalaja Arttu Halonen (1885-1965) oli hankkinut paikan kodikseen ja yrityksensä sijaintipaikaksi Lapinlahden rautatieaseman läheisyyden vuoksi. Sijaintia mietittäessä rahti- ja postitoimistona toimineen aseman läheisyys oli merkittävä tekijä, jotta raskaat teokset saatiin kätevimmin junan kuljetettavaksi.
Taidevalaja Arttu Halonen oli kuvanveistäjä Eemil Halosen veli. Vuonna 1903 Eemil Halonen oli ostanut Nerkoolta Uudispihan tilan. Näin jo menestystä saanut Eemil halusi huolehtia kotipaikkakunnalle jääneistä vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Uudispihan riihen Eemil oli muuttanut työtilakseen. Hän alkoi houkutella myös nuorempaa veljeään Arttua opettelemaan pronssivalua, josta Eemil oli saanut näkemystä matkoillaan Euroopassa. Veljekset ryhtyivät toimeen. Tulipalo tuhosi kuitenkin Uudispihan pajan vuonna 1905. Samoin kävi Nerkoon meijeriltä hankitulle valimotilalle, joka paloi vuonna 1917. Kun Eemil Halonen oli järjestänyt ensimmäisen näyttelynsä Ateneumissa vuonna 1908, olivat sen kaikki pronssiveistokset jo olleet Arttu Halosen valamia. Arttu Halonen jatkoi valutöitään Nerkoolla vuoteen 1918 asti, jolloin hän aloitti toiminnan Arttulassa.
Ahkeraksi tunnetulla Arttulan isännällä oli taidealan koulutus. Taitoa oli täydennetty opintomatkoilla Saksassa ja Pariisissa. Hänen maineensa oli kiirinyt ja tilauksia riitti niin, että oma tuotanto jäi pakostakin taka-alalle. Häneltä tunnetaan satakunta omaa teosta, joista monet on noteerattu taiteellisesti varsin korkealuokkaisiksi. Hyvät asiakassuhteet ja korkea laatu olivat Arttulan taidevalimon tavaramerkkejä. Luonnollinen seuraus tästä oli se, että Arttu Halosen asiakaskuntaan kuuluivat käytännössä kaikki Suomen kuvanveistäjät, jotka olivat myös mieluusti vieraina Arttulassa seuraamassa töidensä viimeistelyä.
Arttula ei ole kulttuurisesti merkityksellinen vain taidetuotantolaitoksena. Arttula oli mitä suurimmassa määrin taiteilijakoti. Pienehköä, vuonna 1918 hankittua kotia laajennettiin vuonna 1932, jolloin se sai nykyisen kokonsa. Hirsistä, laudoin vuorattua taloa ympäröi tavattoman kaunis kirsikka- ja omenapuiden sekä pensaiden somistama pihamaa. Varsinaisena valimona käytetty pajarakennus purettiin tontilta 1960-luvulla, jolloin jäljelle jäivät kipsihuone sekä sauna, aitta ja navettarakennus, jonka yhteyteen kuului sen ajan mukaisesti ulkokäymälä eli huussi. Huussin seinät oli ennen vanhaan tapana koristella lehtien kansikuvilla. Siitä, että oltiin kulttuurikodissa, kertoi jo sekin pieni, mutta merkittävä yksityiskohta, että Arttulassa huussin oven sisäpuolelle oli nuppineuloilla kiinnitettynä lehden kansikuvan sijaan Kalle Halosen öljyvärimaalaus.
Arttu Halonen kuoli vuonna 1965 ja hänen Mimmi-puolisonsa vuonna 1969. Heidän jälkeensä taloon muutti Artun ja Mimmin Tamara-tytär, jonka asuinaikana talo sai sinisen värinsä. Talo oli täynnä Halosen suvun sekä muiden mestariemme ja tunnettujen taitajien taide-esineitä. Keittiötä hallinneen kaakelipintaisen leivinuunipuuhellan kaakelit olivat peräisin Eemil Halosen Helsingin kodista Pitkänsillanrannasta. Tamara-emäntä piti salin ikkunaa usein verhoilla peitettynä, etteivät auringonsäteet olisi päässeet haalistamaan taideteoksia ja tekstiilejä.
Tamara Halosen ikääntyessä nousi esiin kysymys talon kohtalosta. 1990-luvulla käytiin neuvotteluja talon mahdollisesta siirtymisestä kunnan omistukseen. Selvityksistä huolimatta hanke Arttulan muuttamisesta Ainolan ja Halosenniemen kaltaiseksi taiteilijakoti-museoksi ei koskaan toteutunut. Tamara Halonen kuoli vuonna 2003 ja vuonna 2004 talo siirtyi kaupan kautta uudelle yksityiselle omistajalle.
Kuva Lapinlahti-Seura
Kuva Lastu
Kuva: Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu