Talvisota 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940 eli suomalaisia yhdistänyt raskas sota kesti kaikkiaan 105 päivää.
Jatkosota 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944
Mäentalon paikalla, kunnan virastotalon yläparkkipaikan vierellä, sijaitsee sotaan lähdön muistomerkki.
Lokakuun alussa v. 1939 Moskovasta tuli kutsu neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”. Neuvotteluthan tunnetusti päättyivät tuloksettomasti - talvisotaan. Epävarmassa tilanteessa pantiin toimeen yleinen liikekannallepano: reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin eli YH:hon. Lapinlahden reserviläiset kutsuttiin Mäentalolle ensimmäisen kerran 13.10.1939, ja täältä miehet siirrettiin 14.10. junalla Kuopioon, jossa Kuopion sotilaspiirissä perustettiin JR39 ja ensimmäisen pataljoonan 1. ja 2. komppanian ja konekiväärikomppanian muodostivat lapinlahtelaiset. Hevoset seurasivat pari päivää myöhemmin tietä pitkin ajaen. Kuopiosta siirryttiin Suistamon Leppäsyrjän asemalle (huomaa: meillä Lapinlahdella on Leppäsyrjäntie ja Suistamontie). Talvisodassa lapinlahtelaisista perustettu kivääripataljoona 1/JR 39 kuljetettiin Laatokan pohjoispuolelle.
Muuan sotilas kirjoitti kotiin Kuopiosta 14.10.1939 seuraavasti:
”Lapinlahden asemalla piti Pesonen (Vilho Pesonen oli Portaanpään kristillisen kansanopiston rehtori 1924 –1963) voimakashenkisen puheen, tuntuu ikävälle lähteä, vaan alkaa tähän tottua.-- Alapitkän ohi ajaessa oli isä Aku hattua heiluttamassa ja koitin nenäliinalla minäkin vilkuttaa vaan ei kai osannut erottaa kun kaikki vilkutti.
Me olemme majoitettuna Seurahuoneelle - hieno hotelli - vaan petinä on vaan parkettilattia. Täällä olosta tai siirrosta ei ole tietoa eikä ole sanottu mikä osoite tulee olemaan. -- Tämä on ollut vaan sellaista touhua, kun varusteita ovat jakaneet niille, joilla ei vielä ole. Miehiä on kovasti ja lisää tulee. Tultuamme illalla tänne oli koko kaupunki pimeässä, autot ja muut himmennetyin valoin, se oli jo vähän niin kuin sodan tuntua. Muuten ollaan sitä mieltä että kohta tullaan pois...”
Lapinlahtelaisia oli mukana talvisodassa noin 640 (joidenkin lähteiden mukaan 650) miestä. Heistä 102 kaatui.
Samoin jatkosodan edellä kesäkuussa 1941 tuli käsky YH:ta varten. Kutsut toimitettiin korteilla yleensä kädestä käteen, polkupyörällä, hevosella tai jalan kulkien. Kokoontuminen Mäentalolle oli 18.6.1941. Pian tuli myös lähtö kohti Nurmesta ja itärajaa.
Iisalmessa perustettu JR52 oli yläsavolaisten rykmentti. Mm. rykmentin esikunta, esikuntakomppania ja kaksi tykkipatteristoa III/KTR18 ja Raskas Psto 29. Lapinlahtelaisista muodostettiin 14. divisioonaan kuulunut pataljoona II/JR 52. Joukot kuljettiin Nurmekseen, josta miehet lähtivät marssimaan Kuhmon suuntaan. Joukot ylittivät valtakunnan rajan 5.-6.7. välisenä yönä. Yhtymän joukot valloittivat mm Rukajärven. 14. divisioona oli ainut joukko-osasto, joka piti saavuttamansa asemat rauhan tuloon saakka. Jatkosotaan osallistui n. 730 lapinlahtelaista miestä, joista kaatui 175.
Välirauha solmittiin syyskuussa 1944. Lapinlahtelaispataljoona kotiutettiin marraskuussa ja miehet palasivat kotiin n. 460 kilometrin matkan marssien.
Sota-aika näkyi Lapinlahdella monin tavoin.
Jatkosodassa kirkonkylää pommitettiin 13.7.1941 jumalanpalveluksen aikaan. Aprikoitiin, oliko kohteena kirkko vai Honkaniemen rautatiesilta.
Iisalmen suunnasta tulleet pommikoneet pudottivat neljä pommia. Yksi pommi putosi vanhan hautausmaan viereen, Penttisen kaupan lähelle. Radiojumalanpalvelusta kuuntelemassa ollut 72-vuotias Mari Laitinen sai sirpaleosuman ja kuoli seuraavana päivänä. Toinen pommi putosi nahkuri Matti Vilhusen viereiselle pellolle ja tappoi Vilhusen sian ja vaurioitti lähellä ollutta Kettusen taloa. Pajuharjun taakse pudonnut pommi jäi suutariksi ja sen kuoret ovat nykyään Pappilan kivinavetassa. Neljäs pommi putosi rautatiesillan puolelle järveen. Lisäksi ammuttiin satunnaisia kohteita konekiväärillä hävittäjäkoneista
Heti talvisodan syttyessä Portaanpään kansanopiston lukukausi keskeytettiin ja se varattiin toimimaan sotasairaalana koko talvi- ja jatkosodan ajan. Portaanpää toimi lisäksi muussakin käytössä: inkeriläisten siirtolaisten leirinä ja perustehtävässään kansanopistona. Terveyspalvelut olivat Lapinlahdella tuhon aikaan varsin puutteelliset ja niinpä paikkakuntalaiset käyttivät jonkin verran myös Portaanpään sotasairaalaa.
Alapitkän työväen- ja nuorisoseuran taloilla ja Portaanpään opistolla oli inkeriläisten karanteeni- eli väestönsiirtoleirit syksystä 1943 kevääseen 1944. Lisäksi heitä sijoitettiin parakkeihin ja koululle.
Naisten metsätyöleiri oli Karvasalmella. Martikkalassa oli naisten kurileiri noin vuoden ajan v. 1943-44.
Leiri oli tarkoitettu naisille, jotka olivat kieltäytyneet noudattamasta työvoimaviranomaisten määräyksiä, olivat irtolaisia tai pahamaineisia. Leiriläiset istuttivat metsää ja tekivät puutavaraa Vapolle.
Pajujärvellä oli vuosina 1943-44 venäläisten sotavankien leiri.
Sotaevakot ja siirtoväen asutus
Talvisodan alettua evakuoitiin nykyisen Pielisjärven, Lieksan ja Ilomantsin väestöä Lapinlahdelle.
Enimmillään heitä oli yli 6000. Majoitus saatiin järjestymään ilman suurempia ongelmia, mutta kirkko joutui toimimaan tilapäisenä majapaikkana.
Talvisodan aikaisia, mukana muualtakin tulleita, sotasiirtolaisia oli Lapinlahdella yhteensä lähes 7000 henkeä.
Jatkosodan asemasotavaihe päättyi Neuvostoliiton suurhyökkäykseen kesäkuussa 1944. Juhannuksen tienoilla tuli Lapinlahdelle Salmista vajaat 1800 evakkoa. Kunnan väkiluku lisääntyi lähes 2000 henkilöllä vuoden vuoden 1944 loppuun mennessä, mikä merkitsi 21 % lisäystä Lapinlahden asukaslukuun, joka oli tuolloin 9800. Suistamolaisia oli aluksi evakuoitu Pohjanmaalle, mutta heitä sijoitettiin myös Lapinlahdelle pääasiassa vuosina 1945-47.
Aluksi siirtolaisia asutettiin yleensä kansakouluilla, sieltä heidät siirrettiin sijoitustiloihin ja vähitellen heille järjestyi omat tilat tai tontit: Lapinlahdelle perustettiin 160 viljelys- ja asuntoviljelystilaa sekä 40 asuntotonttia tai -tilaa. Lähes puolet tiloista oli ns. kylmiä tiloja, joissa ei ollut rakennuksia eikä valmista viljelysmaata. Siirtolaiset raivasivat Lapinlahdelle yli 600 ha uutta peltoa, josta yli 300 ha ilman mitään koneita. Lapinlahden asutuslautakunnan pj oli Pihkarannan Veikko Martikainen. Maalaisliiton kansanedustaja Veikko Vennamo vauhditti toimillaan ja useilla maakuntiin suuntautuneilla vierailuillaan asutustoiminnan edistymistä.
Asutustoiminnan muistoksi Alapitkälle perustettiin vuonna 2000 Suomen Asutusmuseo.
Sotilaspojan muisto talvisodan ajalta:
Mäentalolle oli sijoitettu vartio-osasto, joka koostui Sörkan ja Rööperin laitapuolen kulkijoista, joita ei syystä tai toisesta ollut uskottu rintamapalvelukseen. Meitä edelliskeväänä rippikoulun läpäisseitä poikia oli koulunkäynnin keskeydyttyä pestattu täydennysmiehiksi Mäelle erilaisiin aputehtäviin. Teimme myös vartiovuoroja jopa aseistettuina. Vartiointikohteina oli vaihtuva määrä tavaravaunuja junamontussa sekä rovastin pappilan punainen aittarakennus ja tietysti Mäentalon ”varuskunta”. Junamontussa lienee ollut räjähdysvaarallisempaa tavaraa kuin pappilan rauhallisessa pihapiirissä.
Kun suojeluskunnan paikallispäällikkö oli poissa, jouduimme ottamaan vastaan Kuopiosta tulevia kiireellisiä puhelinsanomia. Saattelimme joskus ilmavalvontalottia Kiikarimäen torniin, vaikka usein he yöpyivät Kärkkäälän tuvassa.
Tehtäviin kuului myös VPK-valmius. Eräänä kirkkaana pakkaspäivänä tuli ilmahälytys. Joukkomme kiirehti kunnantalolle, missä vaatimaton palokalusto oli. Letkut kuivatettiin silloin meijerin pannuhuoneessa. Pian kuului pohjoisesta lentokoneen jurina. Nähtyämme kahden koneen olevan jo Honkaniemen päällä syöksyimme piharakennuksen seinustalle heinäpaalien suojaan. Hävittäjät, jotka myöhemmin tunnistettiin MIG 5:ksi, lensivät matalalla rautatietä seuraten etelään päin. Hetkisen kuluttua ne kuitenkin palasivat vielä matalammalla lentäen ja kylää konekivääreillään tulittaen. Yksi räjähtävä luoti sytytti kunnantalon läntisen päätyseinän täytteitä kytemään. Osa palokuntaa oli onneksi valmiina paikalla! Lapinlahdella ei sattunutkaan talvisodan aikana muita sotavahinkoja.
Sodan jo päätyttyä toimimme edelleen aputehtävissä, muun muassa kaatuneiden siirroissa ja sankarihautajaisissa, kuten koko sodan ajan. Kerran joskus huhti - toukokuussa soitettiin Mäeltä, että asemalle oli saapunut vielä kuljetus kaatuneita, joista osa kaipasi tunnistamista, kun lähiomaisia ei tavoiteta. Kysyttiin tunsinko Toivo M:n, joka papereiden mukaan olisi joukossa. Tottahan Topin tunsin. Iso riski mies! Tiesin, että viranomaiset olivat silloin lähimpiä tavoitettavia.
Lähdin rautatieasemalle. Raakalaudasta naulatut, kalkilla valkaistut kuljetusarkut olivat hataria. Ei silloin ollut mustia muovisäkkejä saatikka sinkkiarkkuja. Oli jo kevätlämpimät, ja hengittäminen aseman tavaramakasiinissa vaati nenäliinan. Tilapäiset arkut nostettiin hevoskärrin lavalle ja siirrettiin Mykkälän luokse vanhalle paarihuoneelle. Siellä arkkuja raotettiin tunnistamista varten. Toivo M. oli Topi, vaikkakin tummunut.
Topi, kuten monet muutkin lapinlahtelaiset talvisodan sankarit, oli tavannut kohtalonsa jossain Lemetin ja Kitelän maisemissa, missä itsekin kesän 1944 viivytystaistelujen tauottua pääsin irrottamaan lippaan onnekkaasti ohiammuttuna.
Olli Kähkönen, Lepolan Lyyli ja Kalle Kähkösen nuorin poika
Sota jätti jälkeensä Lapinlahdella 89 sotaleskeä ja 189 sotaorpoa.
Sodan aikana kotirintamalla naiset tekivät rintamalle paketteja varsinkin jouluksi. Kintaita, sukkia ja ruokatarvikkeita lähetettiin sukulaisille, tutuille ja tuntemattomille sotilaille.
Pappilan pirtissä tehtiin talvisodan aikana suksia ja ahkioita sotilaiden käyttöön.
Sota vaikutti luonnollisesti myös koulunkäyntiin.
Kirkonkylän koulun oppilaat aloittivat koulun tavalliseen tapaan elokuun lopulla 1939. Syksyn edetessä sodan uhka alkoi olla ilmassa. Yhdistetyn 3.- 4. luokan päiväkirjassa on lokakuussa kolmen päivän kohdalla merkintä ”L.k.p:n tähden koulu suljettu”.
Koulutyö kuitenkin jatkui vielä muutamia viikkoja. Kun sota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä, koulut suljettiin. Päiväkirjaan on kirjoitettu: Sotatilan takia koulu ollut seisauksissa 2.12.1939 – 7.5.1940
Kouluille majoitettiin evakuoituja Pohjois-Karjalasta Pielisjärveltä ja Ilomantsista, sillä yksityisten koteihin eivät kaikki mahtuneet. Alakoululle järjestettiin siirtoväen sairaala.
Kouluun palattiin jälleen toukokuussa runsaan kuukauden ajaksi. Opettaja antoi em. luokalla ainekirjoituksen aiheeksi Ilmahälytys. Siitä lapinlahtelaislapsillakin oli talvisodan ajalta kokemuksia.
Ilmavalvontatorneja oli ainakin Haminamäellä ja Alapitkän Lehtimäellä. Näissä lotat toimivat ilmavalvontatehtävissä. Haminamäellä torni oli sen korkeimmalla kohdalla Kiikarimäellä. Tornissa oli puulaatikossa puhelin ja piuhat oli nostettu puiden oksille. Yhteys oli Mäentalon yläkertaan, jossa oli suojeluskunnan esikunta ja vakituinen päivystys. Valvontavuoro kesti kaksi tuntia. Hälytyksiä on ollut lähes joka päivä. Kärkkäälässä oli valvontalotille pieni asunto, jossa he voivat käydä nukkumassa. Valvontalottia olivat mm. Kaija Halonen, Kaisa Leskinen, Irene ”Lelle” Hurskainen, Eini Kähkönen ja Tamara Halonen.
Jatkosodan päätyttyä Lapinlahdellakin osallistuttiin asekätkentään eli piilotettiin rintamalta vapautuneita aseita. Kätkentää johti apteekkari A.I. Hyvärinen, joka maksoi muutamien kätkijöiden saamia sakkoja. Osa kätkijöistä joutui kärsimään myös kuukausien vankeusrangaistuksia.
Kuvassa suojeluskuntalaisia Mäentalolla 26.9.1920