Entisen rukoushuoneen eli Bassin kirkon muistokivi on vanhan hautausmaan pohjoispuolella. Muistokivi on pystytetty v. 1951 uuden kirkon 70-vuotispäivänä. Pronssilaatan ovat suunnitelleet taidevalaja, kuvanveistäjä Arttu Halonen ja maanviljelijä Taavetti Sonninen. Kivi saatiin Lapinlahden Kivelän tilan mailta. Pronssilaatassa on teksti: ”Tällä paikalla oli seurakunnan ensimmäinen kirkko, rukoushuone, vuosina 1826 - 1881. Paikka, jolla seisot on pyhä maa”

Rakennuksen suunnitteli tunnettu kirkonsuunnittelija Charles (Carlo) Bassi. Tilaa oli n. 400
hengelle. Rakentaminen oli hidasta köyhyyden ja erimielisyyksien takia ja rukoushuone valmistui vasta v. 1843. Rakennus edusti uusklassista tyyliä. Se oli suorakaiteenmuotoinen ns. pitkäkirkko, jonka sivuilla olivat symmetrisesti sakaristo ja eteishuone, joka oli eteläpäässä. Molemmissa harjan päissä kohosivat huomattavan korkeat ristit. Sivusta katsottuna ilme muistutti kaksikorvaista juomatuoppia, kuten ainakin ohikulkeneiden pohjalaisten kirvesmiesten kerrotaan irvailleen.
Kirkko säilyi hirsirakenteisena ja se käsiteltiin punamullalla v. 1848.
Kellona toimi aluksi Savonjärven Ansaharjun isäntä Eerikki Tikkasen luokille vääntämä rautakanki, joka sijoitettiin omaan telineeseensä rukoushuoneen lähettyville. Myöhemmin ostettiin Pietarista varsinainen kello. 1840-luvun puolivälissä Iisalmen emäseurakunta lahjoitti vanhan alttaritaulunsa rukoushuoneeseen. Lapinlahden seurakunnalla on muutamia satusetä Sakari Topeliuksen isoisän, Mikael Toppeliuksen, maalaamia öljymaalauksia, jotka aikoinaan koristivat Bassin kirkkoa.
Lämmityslaitteita vanhassa kirkossa ei ollut ja rakennus oli muutenkin hatara.
Kirkko purettiin v. 1881 uuden kirkon valmistuttua. Hirret käytettiin kirkonkylän kansakoulun rakentamiseen. Koulurakennus on edelleen käytössä ja osa lukiota.
Paarihuone
Hautausmaahan liittyy sen pohjoispuolelle v. 1842-1843 rakennettu hirsipintainen ja koruton paarihuone eli ruumishuone. Tämä on todennäköisesti yksi Lapinlahden vanhimmista säilyneistä puurakennuksista. Paarihuoneen rakensi talollinen Wilhelm Puumalainen neljän elotynnyrin urakalla. Hanketta varten kerättiin tukkeja ja töitä johti talollinen Johan Mykkänen.
https://www.lapinlahdenseurakunta.fi/