Tällä paikalla sijaitsi Varpaisjärven kunnan maatila.
Varpaisjärven kunta alkoi hankkia itselleen maita vuonna 1919 kunnan ankean taloudellisen tilanteen kohentamiseksi. Vuonna 1920 kunta osti tällä paikalla sijainneen Uudispiha-tilan, jota on kutsuttu myös Kunnantilaksi. Tilalla oli lähes 30 ha peltoa ja 247 ha metsää. Tilanhoitotoimikunta huolehti viljelyksistä. Aluksi tilalle ostettiin kaksi lehmää, hevonen, kotitarvesaha, sirkkeli ja lokomobiili eli höyrykone. Sementtinavetta rakennettiin tilalle 1938 ja samalla luovuttiin sahasta.
Maatila koki muutoksia sotien jälkeen. Tuhannen hehtaarin tilasta jäi jäljelle asutustilojen lohkomisen jälkeen 400 hehtaarin tila, jonka viljelty pinta-ala oli 32 hehtaaria. Tilalla oli 25 lehmän lisäksi nuorta karjaa, sikoja ja hevosia. Peltoalaa kasvatettiin kaupoin, vuokraten ja vaihdoin esimerkiksi pappilan pellot seurakunnalta vaihdettiin metsäpalstaan ja näin käyttöön saatiin 42 ha peltoa, johon sisältyi Berliinin 10 ha:n laitumet. Laitumet kunta oli raivannut Rosvopetäikkö-nimisestä alueesta.
Tilan vakinaiset työntekijät olivat tilanhoitaja, tallimies sekä kaksi työmiestä. Tilanhoitajina toimivat 1920- ja 1930-luvulla O. F. Kuvaja ja August Kekkonen, 1940-luvulla Elias Pirkkolainen, Paavo Korhonen ja Eino Ekola, vuosina 1948-58 Heikki Jantunen, 1958-62 Pekka Rissanen ja vuodesta 1962 lähtien Jussi Tervo. Muita tilan työläisiä olivat mm. työmies/tallimies Otto Väisänen ja traktorimies Vilho Hiltunen.
Monenlaista yhteistoimintaa
Kunnantila oli pitäjän suurin maidontuottaja. Tinkimaidon hakijoitakin oli viitisenkymmentä. Tuohon aikaan kunnat omistivat yleisesti maatiloja ja kuntien omistamilta tiloilta saatuja tuotteita käytettiin kuntien omien laitosten ruokahuollossa. Yhteistyö oli tiivistä varsinkin kunnalliskodin kanssa, jonne sekä vietiin tuotteita ja toisaalta kunnalliskodin ”hoidokit” osallistuivat myös maatilan töihin.
Kunnalliskoti oli maatilan päärakennuksen yhteydessä. Uusi kunnalliskoti rakennettiin 1928 nykyisen palvelukeskus Orvokin paikalle. Tilalla, heinätöissä ja perunannostossa, oli apuna myös kirkonkylän perheiden äitejä. Esimerkiksi perunat poimittiin urakkapalkalla, ½ hl laatikko oli 1 mk. Kansalaiskoulun oppilaat kävivät kunnantilalla työharjoittelussa ja töihin kuului esimerkiksi perunanlajittelu.
Kunnantila palveli monin eri tavoin kuntalaisia ja monenlaisia asiakkaita. Lähiseudun viljelijät käyttivät astuttamassa emakoita kunnantilan karjulla. Kunnantilalle oli sijoitettuna Maamiesseuran hevososaston siitosori 1940-50-luvulla ja siitoskäyttö oli runsasta. 60-luvulla kunnantilalle ostetulla Jaakko-kuivurilla kuivattiin viljaa ulkopuolisille silloin, kun tilalla ei ollut omaa kuivattavaa. Tilanhoitajan töihin kuului myös halkokauppa. Vuosittain myytiin 200 kuutiometriä halkoja. Kunnantila tuotti rahaa kunnan kassaan myös tinkimaidon myynnillä. Myös tämä lisäsi tilan kannattavuutta, koska tinkimaidosta saatiin parempi litrahinta kuin meijeriltä. Tinkiläisiä oli parhaimmillaan viitisenkymmentä. Tinkimaidon myynti oli merkittävä tulo, sillä tinkimaidon hinnan ja meijerin maksaman erotuksella saatu tulo riitti karjakon palkkaamiseen. 70-luvun alussa hankittiin mansikkamuovin levityskone, jota vuokrattiin myös muille mansikanviljelijöille. Kunnantilan tilanhoitaja hoiti myös muita erikoisia ja erilaisia tehtäviä: kunnanlääkärille piti ajaa käyttövesi tonkilla lammesta Berliinistä, koska kaivo oli kuivunut ja kunnanlääkärin vastaanoton (joka sijaitsi nykyisessä Kunnantuvassa) jätesäiliön tyhjennys ja vienti kaatopaikalle kuuluivat myös näihin tehtäviin.
Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin…
Se, että tilan navetta sijaitsi kirkonkylän ytimessä, aiheutti tilanhoidolle haasteita. Valituksia hajuhaitoista tuli lähiasukkailta ja kouluilta. Koulukeskuksen ja kunnantilan väli oli peltoa, kun Lepolan vanhustentaloja ja muita rivitaloja ei ollut vielä rakennettu. Berliinissä sijaitsevalle kesälaitumelle karja kuljetettiin irrallaan maantietä pitkin ja eräänkin kerran lehmä oli poikennut tieltä tienvarren talon kasvimaalle talloen juuri laitetun kasvimaan. Tietysti tästäkin tuli valituksia. Berliiniin oli vietävä myös lantakuormat kylän läpi. Höyryävä lantakuorma toi omat hajuhaitat kylänraitille.
Vuonna 1953 kunnantilan pinta-ala oli hieman vajaa 23 ha peltoa ja 140 ha metsää. Kunnan maatilan kannattavuus ja toistuvat tappiolliset vuodet 1950-luvulla aiheuttivat vilkasta keskustelua toimenpiteistä, joilla maatilan kannattavuus kohoaisi. Erillisen toimikunnan piti selvittää tappion syyt sekä tutkia maatilan vuokraamismahdollisuuksia. Vuonna 1957 valtuuston kokouksessa päätettiin kuitenkin huutoäänestyksellä (13-7) jättää maatila toistaiseksi vuokraamatta. Vuosina 1958-70 maatila tuotti 65 000 markkaa, josta kolmen viimeisen vuoden puhdas tuotto oli keskimäärin yli 10 000 mk. Vuosina 1958-70 investoitiin maatilan kalustoon, rakennusten peruskorjauksiin ja salaojitukseen 34 000 mk.
Kehitystä ja uusia tuulia
Karjatalouden kehitys näkyi tilan lehmien vuosituotoksissa, joka oli 1920-luvulla 2000 litraa, 1950-luvulla 3000 litraa ja jalostuksen ansiosta päästiin lopulta 5300 litran keskituotokseen. Vuosina 1959-60 tilalle hankittiin kahdeksan Ay-lehmävasikkaa.
Valtio rajoitti maidontuotantoa 1960-luvulla ja niinpä moni maatila lopetti toimintansa. Varpaisjärven kunnantila jatkoi kuitenkin karjanpitoa aina vuoteen 1970. Valtio maksoi tuolloin lehmistä tapporahaa 500 markkaa päätä kohden ja niinpä lehmät myytiin teuraaksi. Navetta jäi tyhjilleen, mutta sille keksittiin uutta käyttöä: vuonna 1972 remontoiduissa navettatiloissa aloitti toimintansa leipomo, joka toimi tilalla lähes 10 vuotta.
Vuodesta 1969 alkaen maatilalla viljeltiin pääasiassa rehuviljaa. Tilalla oli tehty jo aiemminkin kokeiluja erikoistumisen suuntaan esimerkiksi vuonna 1964 kokeiltiin sokerijuurikkaan viljelyä. 1967 tehtiin päätös mustaherukanviljelystä, mutta herukanviljelyä kokeiltiin vain kahden vuoden ajan. Seuraavaksi ryhdyttiin viljelemään mansikkaa. Kunnan esimerkin innoittamina maanviljelijät kiinnostuvat mansikasta saatavista lisätuloista ja parhaimmillaan pitäjästä löytyi kolmisenkymmentä mansikkatilaa. Kunnan kohdalla viljely loppui, kun mansikkamaa tarvittiin rivitalotonteiksi. 1969 alettiin keskustella tuotantosuunnan muutoksesta ja päätös puutarhan perustamisesta tehtiin kunnanvaltuuston 60-vuotisjuhlakokouksessa vuonna 1971.
Kauppapuutarhasta luovuttiin vuonna 1976. Toimintavuosi 1983 oli maatilan osalta käytännön viljelyn viimeinen vuosi.
Kunnantilalla kokeiltiin myös kasvihuoneviljelyä, jota ei kuitenkaan saatu kannattavaksi ja kasvihuoneet myytiin myöhemmin yksityiselle yrittäjälle. Hänen aikanaan puutarha oli Suomen suurin leikkoruusujen tuottaja.
Varpaisjärven Kunnantila lienee ollut viimeinen toimiva kunnan maatila Pohjois-Savossa. Nykyään suurin osa tilan pelloista on rakennettua taajama-aluetta.
Kunnantilan rakennukset purettiin 1990-luvun alussa ja paikalle rakennettiin viiden rivitalon taloyhtiö.
Etualalla Eino Kolarin kauppaliike ja taustalla kunnan maatila
Lähteet:
Jussi Tervon haastattelu
Kunnan Jussi - monessa mukana
Varpaisjärvi-kirja